tiistai 23. lokakuuta 2007

Herkut pois

Syysloma Porissa on alkanut ja loma jatkuu ensi maanantaihin asti. Nyt olisi ollut hyvä mahdollisuus saada tälle viikolle runsaat treenimäärät, mutta alkuviikon otan rennosti torstain testiä varten. Testi pidetään Turussa ja matkustan sinne jo huomenna. Linnean luo tietenkin yökylään.

Päätettiin viime sunnuntaina Linnean kanssa, että aloitamme herkkulakon. Jos jompi kumpi rikkoo annettuja sääntöjä joutuu rangaistettavaksi. Rangaistuksen asettaa isukkini, joten kauppojen karkkihyllyillä tai jäätelöaltailla tulisi pitää silmät visusti kiinni. Säännöt eivät kuitenkaan ole vaativia, sillä meidän tulee vain pysytellä kaukana herkuista ja syödä kunnon ruokaa niin paljon kuin mahaan mahtuu.

lauantai 20. lokakuuta 2007

Kiisselit naamaan palautumista varten

Tour de Pori on ajettu parhaassa mahdollisessa säässä. Oon ihan nahat! Jalatkaan ei pysy enää mun haluamassa kontrollissa, sillä koivet vaappuu suuntaan jos toiseenkin. On toi maastossa ajaminen ylirankkaa! Keskisyke tippui viime vuodesta vaivaiset kaksi pykälää, vaikka pojat himmailivat tahtia mun vauhdille sopivaksi.(paitsi isä.:D) Keskisyke oli siis 158, joka on turhan paljon, mutta huonolle kunnolle ei tässä vaiheessa voi yhtään mitään. Parempi, että nyt on huono kunto kuin kesällä. Saan ottaa seuraavan viikon rennommin matalilla sykkeillä, vaikka torstaina on taas tosi kyseessä, kun menen testiin mittauttamaan sykerajat.

Olen ajoon tyytyväinen, koska jaksoin ajon loppuun asti. Viime vuonna viiden tunnin ajon jälkeen jouduin soittamaan äidin hakemaan polun varresta. Tourille meni minulta aikaa 6.45 tuntia, mutta kilsoista ei mitään hajua. 3.40 tunnin ajon jälkeen minulle tuli kyllä vaikea välikuolema, jolloin olin valmis jättämään leikin kesken. Mutta onneksi pysähdyimme Onnenkosken kahvilaan tankkaamaan loppulenkkiä varten. Sen pysähdyksen voimalla jaksoin taas painaa jonkin aikaa, kun taas tuli pieni nitkahdus, mutta lopun kalliosuudella jaksoin taas tsempata ja minua ei edes jouduttu odottamaan! Loppukirikin irtosi vielä, tosin voittaja olisi vain selvitettävissä, jos paikalla olisi ollut maalikamera.(Kyl mä voitin!) Pahaa murmur-vaihettakaan ei tänään tullut, alan oppia pikkuhiljaa, kantapään kautta. Oraviakaan ei näkynyt.

Nyt syön kiisseliä kermavaahdon kera, että palaudun kolmen viikon sisään viimeistään.

perjantai 19. lokakuuta 2007

Tour de Pori

Tälle viikolle ennustan 22-23 tunnin treeniviikkoa. Nyt tunteja on kertynyt 14 ja huomenna olisi tarkoitus mennä ajamaan maastopyörällä Tour de Pori toisinpäin, kun se viime viikolla jäi väliin mökkireissun takia. Alkuperäisen Tour de Porin kiertämiseen muilla meni aikaa 7,5 tuntia. Huomenna matka lyhenee jonkun verran, mutta luulisin, että tunnit painuvat reilun kuuden tunnin. Sen näkee sitten huomenna. Viime vuonna keskisykkeeni Tourilla oli 160, joten toivon, että se ei tällä kertaa olisi niin korkea. 15 pykälää ainakin alhaisempi saisi olla. Sunnuntaina olisi tarkoitus ajella 2-3 tuntia palauttelua maantiellä, toivottavasti.

Aamuinen uinti kulki kohtalaisen verkkaisesti. Ojentajissa painaa kuitenkin edelliset uintiharjoitukset, mutta onneksi on viikonloppu uinneista vapaata. Illalla käytiin isukin kanssa maastossa. Syke pomppi aika helposti kohti kattoa, luultavasti eilinen spinning vaikutti siihen. Huomiseksi tarvii varmaa varata buranaa mukaan, sillä polvessa vihloo ajaessa ikävältä.

(Nyt motitan koneella, ettäi huominen lenkki tulisi hitaanpaa. Nukkuessa aikahan kuluu suunnattomasti nopeampaa. Jännitän huomista, mitä jos jään matkalle ja kukaan ei odota? Sitten istun jäpismäisesti ojanpenkalle ja jään odottamaan, että isukki tulee hakemaan tai perustan oman kolon oravien kanssa puuhun.)

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Uutta

Yli viikko on taas vierehtänyt kuin siivillä. Viikkoon on sattunut pettymyksiä ja onnistumisia, mutta kaikesta voi ottaa opikseen. Koulu, autokoulu ja treenit ovat vieneet aikaa hurjan paljon, ei ole jäänyt paljon muulle aikaa. Viime viikonlopun kuitenkin vietin pyöräilijä-kavereiden kanssa mökillä, hauskaa oli. Ansaitsin vapaan viikonlopun, koska vapaapäivää en ollut viettänyt melkein kolmeen viikkoon. Tuntuu että kaikki asiat mitä teen liittyy jollakin tapaa pyöräilyyn, mutta ratkaisut tuntuvat kuitenkin minulle oikealta.

Olin tänää ajotunnilla. Ensimmäistä kertaa kaupungissa. Surmansa meinasivat saada pyöräilijä, kaksi jalankulkijaa ja monet autoilijat. Ajoin kaksi tuntia, ekalla tunnilla bensan kulutus oli 19.6L/100km, mikä on aika paljon. Toisella tunnilla sain kuitenkin kulutuksen putoamaan 10litralla. Ensi viikolla on hyvä jatkaa, jos ei auto sammuisi vaikka kymmentä kertaa.

Treenit ovat sujuneet kohtalaisesti. Uintikin lähti viime perjantaina kulkemaan. Tänään ei kuitenkaan ollut ihan niin herkkää kuin menneet treenit, mutta jumi on voimaa. Eilen sorruin lähtemään maastolenkille, kulki yllättävän hyvin. Keskisyke oli 145.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Lenkkiä.

Näin maanantaiaamuna on hyvä kommentoida viikonlopun tapahtumia. Perjantaina matkasin ystäväni Linnean luokse Turkuun. Perille saavuin kolmen maissa ja pienen hengähtämisen jälkeen lähdimme pyöräilylenkille Hirvensaloon. Kiersimme Hirvensaloa ristiinrastiin, pääasiassa samaa reittiä, mitä kisailimme Simo Klimscheffskij´n muistoajossa aikaisemmin keväällä. Aikaa kului 2.22h ja matkaa kertyi 60kilometriä. Illalla kävimme Linnean kaverin luona 10 kilometrin päässä "kotoa", jonne me poljimme ilman valoja! Se oli hurjaa.

Lauantaina nukuimme pidempään ilman suurempia aikatauluja, vain Linnean parturiaika tuli huomioida. Neljän jälkeen vasta saimme niskoistamme kiinni ja lähdimme pariksi tunninksi ulos jauhamaan pyörän kampia. Myös Virtasen Jesse piipahti seurassamme, hieman flunssaisena kylläkin. Lenkin jälkeen saimme kohtauksen, sokerintarvekohtauksen. Kävimme kaupassa ja tankkasimme karkkia ja suklaalevyn puoliksi.

Eilen osallistuimme kuntoajoon, jonka tarkoituksena oli ajaa 170 kilometriä. Lenkki sujui muitta mutkitta, koska osasin välttää vetovuorot, paitsi vapaavauhti osuudella. Linnealle meinasi yhdessä mäessä käydä hassusti, kun ei enää meinannutkaan jaksaa, mutta pieni tsemppaus kuitenkin auttoi tytön maaliin saakka. Keskinopeus lenkillä oli 30.5 ja reitti oli hyvin mäkistä. Tunnelmat ovat nyt hyvät.

torstai 4. lokakuuta 2007

Päiväkirjan tapaan.

Melkein on viikko aikaa siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut. Joten kerron päiväkohtaisesti, mitä olen taas päivien aikana tehnyt.

29.9.07
Lauantaiaamu, tunsin itseni hyvin väsyneeksi rankkojen viikkotreenien jälkeen. Ei ollut helppoa päästä vanhaan rytmiin kiinni, koska edelliset kaksi viikkoa olivat olleet suurimmaksi osaksi lepoa. Kun nousin sängystä päätin, että en lähtisi lenkille, mutta isä sai suostuteltua lähtemään. Itse hän ei tullut mukaan, koska lähti työkavereidensa kanssa "virkistäytymisretkelle" maastopyöräilemään. Kun pääsin kopille, eli lenkkitapaamis paikalle, sain odotella jonkin aikaa, että muut ilmestyivät paikalle. Onnekseni muillakaan ei ollut suuria haluja ajaa pitkää lenkkiä, niin päätimme ajella Meri-Porin ja Ahlaisten kautta menevän lenkin, josta kertyi 70 kilometriä. Päästyäni kotiin vietin laatuaikaa pikkuveljeni kanssa.

30.9.07
Lauantai iltana lupasin kaverille, että lähden hänen kanssaan sunnuntaiaamuna pidemälle lenkille, mikä myös tapahtui. Alkulenkki oli raskasta, koska edellinen yö tuli syystä tai toisesta nukuttua huonosti. Lenkkiä kertyi neljä tuntia ja illalla saimme nauttia MM-kisoista, vaikka tennistähdet pukkasivat viemään melkein koko shown.

1.10.07
Maanantai alkoi alkoi uintitreeneillä. Puolet harjoituksesta jaksoin uida yllättävänkin kovaa, mutta aloin kolmen kilometrin jälkeen himmata vauhtia, jotta peruskestävyysharjoitus ei menisi vauhtikestävyyden puolelle. Harjoitusten jälkeen menin koululle ja sieltä taas hierojalle.

2.10.07
Tiistaina alkoi meidän koulussamme koeviikko ja aamuharjoituksia ei pidetty. Minulla ei kuitenkaan olut koetta, vaan jäin kiltisti kotiin ajamaan treenin rullilla. Ajoin tunnin, mihin sisältyi 10 sekunnin vetoja. Illalla kävin kaverini kanssa juoksemassa reilun tunnin hissukseen. Kun pääsin kotiin kertasin papereista, miten analyysi kirjoitetaan, sillä keskiviikkoaamuna oli tarkoitus sellainen tehdä.

3.10.07
Aamutunnit sujuivat rattoisasti analysoiden "Ana Lemminkäisen äiti" novellin parissa. Nyt tuntui, että teksti saattoi jopa onnistua! Illalla kävin ajamassa 2.4o tuntia kauniissa säässä.

4.10.07
Tänään torstaina en ole vielä saanut aikaan yhtään mitään. Illalla matkaan spinningtunnille pitkästä aikaa. Hieman jo hirvittää.