Hyvää vapun viettoa kaikille, jotka sitä nyt viettävät!:)

Minä vietän oman vappuni valmistautumalla seuraaviin päiviin, kun olisi kolmena päivänä kisastartti edessä. Muutenkin valmistautuminen on sujunut hyvin. Jalat olivat hieman tukossa viime sunnuntain kisasta, mutta eiköhän ne huomisen kriteriumissa aukene. Ainakin toivon..


Tankkaus on tapahtunut alla olevassa kuvassa, eli herkkukaapilla! Vitsi, vitsi.

GP Roeselare on ajettu, ei niinkään hyvällä menestyksellä, mutta kokemuksen se ainakin toi. Aamulla tein kuten normaalistikin teen kisa-aamuina eli syön 3-3,5 tuntia ennen kisaa ja join suhteellisen paljon, koska päivälle oli luvattu 25-28 asteen lämpöä. Muutenkin oli ihan hyvä fiilis lähteä ajamaan.

Kisa alkoi agressiivisesti, kuten oli odotettavissakin. Itse en ollut kuitenkaan niin hermostunut kuin Het Volkissa, joten vältyin itse pahimmilta heilumisilta. 25-30 kilometrin kohdalla kuitenkin sattui kasa, mihin itsekkin jouduin. Ensimmäinen ajatus siinä maassa istuskellessa oli, että onko solisluu kunnossa. Olihan se ja pystyin jatkamaan matkaa, päivä kisan jälkeen siis tänään tunnen kireyttä vain pakarassa kaatumisesta ja onhan se hieman punasininen sävyltäänkin. Pääsin jopa jo pyörän päälle, mutta huomasin, että ketjut olivat pudonneet. Hätääntyneenä nousin pois pyörän päältä ja nostin ketjut sormin takaisin paikoilleen. Tiedän, olisihan se onnistunut helpommallakin.

Pääsin siis jatkamaan matkaa junnuraidat käsissä ja jaloissa. Pääsin takaisin porukkaan pujottelemalla huoltoautojen välissä. Oli kuitenkin hyvin vaikeaa päästä enään kärjen tuntumaan ajamaan porukassa ja aika kostautui, kun ensimmäiset kunnon mäet sattuivat kohdalle. Olin kaatumisesta aivan liian takana ja jäin kakkosporukkaan ajamaan, kun mäet oli osalle liian rankkoja kärjen vauhtiin verrattuna. Olivathan ne minullekkin rankkoja, mutta jos näyttää pahalle, niin väännän sen turbovaihteen päälle ja ajan, vaikka väkisin takaisin porukkaan.

Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut. Kärsin taas mahavaivoista kisan aikana ja kaikki mitä suuhuni laitoin, tulivat takaisin ylös. Energiat eivät imeytyneet ja hiljainenkin vauhti yhdessä vaiheessa teki minulle tiukkaa. Kävin huoltoautosta hakemassa pullon pelkkää vettä ja se auttoi paljon. Tiedänpähän tästä lähin ottaa kovaan kisaan pelkkää vettä ja geelejä, jotka imeytyvät edes jollakin tavalla.

Pääsin kuitenkin kisassa maaliin, mikä on hyvä juttu. Meidän ryhmämme ei kuitenkaan ajanut enää viimeistä yhdeksän kilsan kierrosta, vaan meidät ajatettiin maaliin suoraan isolta kierrokselta. 130sta pääsi ensimmäisessä ryhmässä 54 maaliin ja meidän ryhmästä noin 20-25 ajajaa. En edes tiedä onko meitä merkattu maaliin tulleiksi, mutta tiedän ainakin, että maaliin on ajettu ja sillä selvä. Huonomminkin olisi kai voinut mennä.

Tiedän myös senkin, että joka toinen, joka blogiani lukee kuvittelee, että eikö se nyt oikeasti jaksanut ajaa siellä ykkösporukassa? Lainaten yhtä toista pyöräilijää, jonka kanssa eilen keskustelin; hän sanoi, että Suomessa on sen verran vähemmän ajajia kuin täällä ja jos Suomessa jää kakkosporukkaan, se tarkoittaa, että ei ole jaksanut. Täällä juttu on kuitenkin aivan toinen, paikastaan tarvitsee taistella hampaat irvessä, kun taas Suomessa ei. Täällä tarvitaan pientä tuuria ja hyvää sijoittumista porukassa kunnon ohella. Ei sitä tietenkään voi tietää ennen kuin kokee.

Kun nyt aloitin suomalaisten suhtautumisesta pyöräilyyn, niin minua ärsyttä myös se, että monet suomalaispyöräilijät tai pyöräilijöiden vanhemmat kuvittelevat, että ketä ajaa aika-ajoa kovinta vauhtia on paras pyöräilijä. Tempossa muka näytetään, että kuka on kuka ja 200 kilsan maantiekisoille ei anneta mitään arvoa (naisilla 120-130km). Sanon vain, että niihin 200 kilsan maantiekisoihin tarvitaan sitä todellista kuntoa. Esimerkiksi etappikisoissa annetaan vain edes jonkinlainen mahdollisuus niille pärjätä, ketkä osaavat ja ovat pärjänneet tempossa, mutta huonoja kuitenkin ylämäkietapeilla. Huonot perustelut, mutta saa sanoa vastaan?:) Tai keksiä parempia perusteluja?!


Tässä kuva 20.4 otettu kuva kisan jälkeen. Silmät punasena ja naama kurassa, taas.

Huomenna on sitten taas tosi kyseessä. Alkaa pikkasen jo hermostuttamaan ja jännittämään, mutta vain hyvällä tavalla. En kuitenkaan kiukuttele täällä yksin tai itke, että en pysty. Kokemusta lähdetään hakemaan ja toivottavasti hyvällä menestyksellä! Niin ajetaan kuin radiosta käsky tulee ja parhaani teen muutenkin.

Valmistautumiseni kisaan on sujunut hyvin. Viime tiistaina kävimme ajamassa mäkiä ylös ja alas. Totuttelimme jalkoja jyrkkiin, mutta lyhyihin mäkiin. Tai mikä lasketaan lyhyeksi? Olivat ne kuitenkin puolen kilometrin pituisia. Vähän vaihtelua kuitenkin tähän lätyllä junnaamiseen.

Ensi viikolla olisi tiedossa kolme kisaa peräkkäisinä päivinä, huh. Olen varmaan viimeisen kisan jälkeen hieman poikki. Ylemmältä taholta kysyttiin, että mitkä kisat tahtoisin ajaa ja sanoin, että kaikki vaan, mitä on tarjolla. Ensi viikon kisojen jälkeen matkustan kuitenkin 5.5 Suomeen. Voin siis kotimaisemissa palautella ensimmäisestä kunnon rytinästä kaikessa rauhassa ja tietenkin valmistautua ensimmäiseen kotimaiseen kisaan eli Rosendahl GP:seen.

Ja jos jollekkin on jäänyt epäselväksi, niin kyllä, tulen siis toukokuussa kotiin ja aion viettää aikaa kotona koko toukokuun. Palaan Belgiaan heti kortteleiden SM-kisojen jälkeen ajamaan kisoja, eli heti kesäkuun alussa. Täällä ei toukokuussa ole mitään tärkeämpiä kisoja, joten tulen hyvillä mielen käymään kotona moikkaamassa perhettä ja muita suomalaisia pyöräilijäkavereita, kun niistäkin monet lähtevät kesäkuussa eri puolille maailmaa ajamaan kisoja.

Moi,

reilu viikko on taas kulunut kirjoittamisestani, shame me. Kirjoitan kuitenkin kaiken oleellisen, mitä on näinä päivinä tapahtunut. Eli lähinnä skaboista, treeneistä, kisaturismista ja säästä.

Viime viikko painottui kevyen pyörittelyn merkeissä, lyhyisiin ja pitkiin treeneihin (1h-4h). Tiistai-iltana sain Suomesta myös vieraan tai ei niinkään vieraan, mutta kivan ja tärkeän lisäyksen tähän reissuun. Keskiviikkona käytiin katsomassa Schildeprijs'in kisaa, jonka lähtö tapahtui Antwerpenistä. Viivalla oli mm. Tom Boonen, Mark Cavendish, Robbie McEwen ja Erik Zabel. Kisan etenemistä oli hieno katsella. Ajajat saisivat kyllä tulla aikaisemmin teami-busseistaan ulos, että saisi ottaa enemmän niitä turistikuvia.;) Maali oli Schotenin kylässä ja kävimme pyörien kanssa vielä siellä katsastamassa ajureiden ja muiden turistien menoa.

Viime lauantaina ajoin kisaa Hoogstratenissa, kisan nimi oli Hoogstraten of Ronde van Gelderland. Kisa oli kriteriumin tapainen, 3,8 kilometrin kierroksia ajettiin 23 kertaa. Voitte uskoa, että käännöksiä kisassa oli muutama! Sää kisassa oli vaihteleva. Alussa oli hieno ajokeli, mutta loppujen lopuksi pilviverho avautui taivaalla ja vettä alkoi sataa. Sade tuntui hieman pelottavalta kaikkien käännösten ja mukulakivien takia, mutta pystyssä pysyttiin. Koko kisan ajan, joku oli aina irtiotossa ja loppua kohden pääjoukon eteen kertyi seitsemän hengen hatkaporukka. He ratkaisivat kisan voiton ja pääjoukko muut sijat. Pääjoukon kirissä olin kuudes eli koko kisan 13. Tuohon olen aika tyytyväinen, mutta tiedän kuitenkin, että parempaa on ehkä vielä odotettavissa. Tulokset löytyvät http://www.wielernieuws.be/wedstrijd/hoogstratenwortelfmmj_2008.html osoitteesta.

Eilinen päivä sujui ensi viikon kisareittiin tutustuessa teamimme kanssa. GP Roeselare olisin siis kyseessä ensi sunnuntaina, jonka startti on Passendalin läheisyydessä. Kyseinen on Omloop Het Volkin tasoinen kisa, että odotettavissa on pientä panikointia alku kilometreillä tai jopa kymmenillä kilometreillä. Noh, niin kauan ennen kuin ne mäet tulevat! Sillä reitillä niitä meinaan on, huomasin ja kokeakkin sain sen eilen! Rankka kisa tulossa...

Voin nyt sanoa ihan hyvillä mielin, että ei tämä niin sanottu "paluu" kisoihin huonosti ole lähtenyt käyntiin! Kisat käytiin tänään Incourtissa ja sijoitus 22. En vieläkään päässyt oikein kärjen tuntumaan lopussa ja aika taakse jäätiin. Viimeisellä kierroksella olin mielestäni sijoittunut melkein loppuun asti hyvin, mutta lopun rääkynä naisilta pelotti minua hieman ja jarrut iskeytyivät pariin otteeseen kiinni. Tipuin siis porukassa aika hännille ja oli taas ajettava kärjen tuntumaan, huh.

Reitti oli eilistä raskaampi ja muutenki vauhtia oli enemmän. Melkein puolet porukasta tippui. Kaivattua mäkeäkin sain tänään ajella. Yksi mäki oli arviolta 500metriä pitkä, ei nyt mikään hirveä "puikko", mutta jonkun näköinen kuitenkin! Haastetta kisaan toivat taas muutamat liikenteenjakajat ja vesiviemärit, joissa oli aukkoja. Yksi kasakin sattui näiden vesiviemärien aukkojen johdosta, kun yhden ajurin kiekko upposi siihen. Kolme joutui kasaan ja yhdellä solisluu poikki. Toivottavasti tytöllä yhtä nopea parantuminen kuin minulla!:)

Suomessakin on päästy tänään kisojen huumaan, hieman ehkä huonossa säässä. Pari viikkoinen suomalaisvahvistukseni voitti naisten sarjan, taisi olla belgiantreenipyörän ansiota! Viikon junttaamisen jälkeen ylisuurella pyörällä toi omalla pyörällä ajamiseen varmasti pientä lennokkuutta. Teamin toinen jäsen oli tänää kolmas Lattomerellä. Hän kertoi, että oli vähän ilmapallon tuntuiset jalat kisassa. Suurin yllättäjä miesten kisassa oli kakkospallilla seisonut mies, hienoa Joppe!! Oman seurani miehetkään eivät ajaneet huonosti tänään vaan yllättävän hyvin! Spekulointia kisasta voi lukea varmasti http://www.porintarmo.fi/pyoraily - osoitteen vieraskirjasta!

Evergemim kisa on nyt sitten ajettu ja olen kaikin puolin tyytyväinen suoritukseeni. Pysyin pystyssä ja niin edelleen. Lähtijöitä oli noin 150 ja minä 34. Matka oli reilut 80kilometriä ja profiili kisareittinä oli aika lätty. Kurveja, tuulta ja pientä vesisadetta kuitenkin löytyi, jotka toivat oman jännityksensä kisaan.

Pahaa pelkoa kaatumisestani ei oletettavasti jäänyt, mutta huomasin, että yli puolet kisan menosta roikuin aika kaukana kärjestä. Kerran kuitenkin olin aivan edessä ja olin asiasta pienessä shokissakin, mutta koitin parhaani mukaan tehdä vetovuoroni porukassa. Kukaan ei ainakaa pääse sanomaan, että en tehnyt mitään!

Odotan kuitenkin huomista Incourtin kisaa, yritän epätoivoisesti parantaa sijoitusta ja ajoa itsessään! Huomenna mennään kärkeen, jos on jalkaa!:) Matkana olisi ajaa tasamatka, eli satku. Toivottavasti reitti olisi huomenna vähän mäkisempää kuin tänään.

Eilen minulle annettiin tehtäväksi kirjoittaa Gran Canarian reissusta tiivistelmä, jos kiinnostaa niin jutun voi lukea tuosta osoitteesta: http://www.porintarmo.fi/pyoraily/kuviatarinoita/GranCanaria2008/


Ai niin, lääkäri, joka leikkasi minut reilut kolme viikkoa sitten, antoi luvan ajaa ensi viikonlopun kisoissa. Nyt ei tarvitse ainakaa miettiä, että menenkö vai enkö menekään. Hienoa!

Treenit ovat taas kerran aloitettu, toivottavasti ei tarvitsisi moneen kuukauteen taas niitä keskeyttää sairastumisen tai loukkaantumisen takia. Minä olen ainakin valmis niille sanomaan STOP! Varmasti monet muutkin ovat samaa mieltä, ainakin omalla kohdallaan, jos sairastumisia ja loukkantumisia on ollut.

Olen käynyt ajelemassa nyt kahtena päivänä kahden tunnin lenkit. Tänään olisi vielä kahden tunnin lenkki pienillä vedoilla edessä, eli pientä valmistautumista viikonlopun koitoksiin on nähtävissä. Lenkkini ajankohta on hieman myöhässä tänään normaalista "aikataulusta", koska täältä tullan noutamaan yksi paketti ja muut porukat tästä talosta ovat hoitamassa omia asioitaan ympäri kyliä. Olisinhan tietenkin lenkin voinut tehdä "aikaisin" aamullakin, mutta tämän tytön silmät eivät yhdeksän aikaan tänään olleet vielä auki. Saanpahan illalla sitten istua suoraan ruokapöytään lenkin tehtyäni.:)

Tätä tyttöä koetellaan nyt varsinaisen rankasti. Tällä hetkellä poden flunssaa. Pahin on kuitenkin jo ohitse, koska minulla ei ole enää kuumetta, ei ole ollut eilispäivän jälkeen. Joten tänään vietetään se kuumeeton päivä ja huomenna pääsen kokeilemaan uutta sini-musta-valkoista varapyörääni. Teamini hankki kiireessä minulle täältä toisen pyörän, koska toipumiseni vaikutti positiivisesti hyvälle. Onhan se toisaalta hyvä, että ei tarvitse sitten raahata pyörää edestakaisin kotoa tänne. Uudella Trekilläni ajan tietysti Suomen kisat. Ehkä myös jotain arvokisoja, jos niitä on tullakseen kesän lopulla.

Taudeista puheenollen, täällä ja Suomessa taitaa olla pienet flunssa- ja mahatautiepidemiat päällä. "Varaäitini" eli siis Maj, ei päässyt toissapäivänä edes sängystä ylös, kun oli niin korkea kuume flunssan takia! Suomessa taas oma perheeni sairastaa mahatautia.

Niin ja eilisestä Ronde van Vlaanderenistä sen verran, että naistenkisassa ajoi yksi meidänkin teamiläinen. Maajoukkueessa, mutta kuitenkin! Sijoituksesta en tiedä vielä, mutta pitääpä ottaa selvää!:) Aika hurja kaatuminen sattui myös miestenkisassa..

Tekstin lopuksi haluaisin sanoa, että minulle "muutenmuuten" kuuluu hyvää. Odotan innolla tulevan viikonlopun kisoja! Alku saattaa olla hankalaa pienen kaatumispelon takia, mutta tiedän sen menevän ohi parissa kilometrissä! Minulla on ollut aina pieni reikä päässä itsesuojeluvaistossa. 7-vuotiaana olin Porin maauimalassa ja tuffani yllytti minua hyppäämään kympistä (=lavalta, joka on rakennettu kymmenen metrin korkeuteen vedestä). Minä yllytyshulluna kiipesin kymppiin ja hyppäsin. 20-kiloista tyttöä tuuli riepotteli miten sattui ja siksi ei jalat edellä-tekniikka toiminut, vaan tipuin peppu edellä veteen. Mustelma oli aika iso, mutta silti olin taas seuraavalla viikolla hyppäämässä kympin lavalta.

Luulen, että solisluuni on tehty vähintäänkin titaanista. Se kestää nähdäkseni mitä vain ja jos ei niin parantuu ainakin hyvin nopeasti! Sen vakuutti tämän päivän lenkki kahden paikallisen ajurin kanssa, joilla on monen vuoden kokemus pyöräilystä. Ajoin siis kuusi tuntia puolikuntoisella kädellä ja ei koskenut selkään tai solisluuhun ollenkaan. Mukulakiviosuudetkin ajoin aivan normaalisti, eikä luuhun sattunut ollenkaa.

Ainoa ongelma lenkillä oli kuitenkin mukulakiviosuudella, koska jäin 6-0 näille miehille. Ei ole ollut maastolenkeistä mitään hyötyä! Tai jos toisin ajattelee, että mitä jos en olisi ollenkaan ajanut maastoa hankalilla poluilla? Olisin vielä surkeampi!

Olin myös tänää hieman yllättynyt päivän lenkkimaastosta. Luulin, että Belgiaa voi verrata pannukakkuun, mutta eipä ihan kokonaan voikkaan. Kahden tunnin ajon jälkeen pääsin jauhamaan myös vähän mäkiä, jyrkkiä mäkiä! Mäet teki hyvää jaloille.

Huomenna saan uuden maantiepyörän, joten ei tarvitse enään ajella cyclo-maantiepyörällä! Pyörä kevenee huomattavasti ja kokokin tulee olemaan juuri passeli! Odotan innolla siis huomista iltaa..

Moi!

Treenit ovat lähteneet vauhdilla käyntiin. Olen joka päivä yrittäny ajaa reilu kolme tuntia ja saada aikaan sykkeen laskun. Olen mielestäni onnistunut, sillä sykkeet ovat kahdessa päivässä laskeneet 15 lyöntiä. Vielä on vähän matkaa normaliin.

Säätkin ovat mielestäni suosineet parina päivänä, sillä emme ole saaneet niskaamme pisaraakaan! Tai en minä ainakaan, kun ajoin sunnuntaina kolme tuntia treinerillä. Aika kului nopeasti napit korvissa. Kesken ajon pelästyin yhtä kuranaamaa, kun hän oli ajellut nenä kiinni takalokarissa. Ajoin kolme tuntia kahdessa erässä, koska minulla oli aika fysioterapeutille. Paikallisella naisfysioterapeutill ei ollut läheskään niin paljon voimia kuin omalla fysioterapeutillani kotona. Näin pari päivää myöhemmin selkä tuntuu kuitenkin paremmalta.

Viikon verran minulla on ollut suomeapuhuvaa lenkkiseuraa (ps. alhaalla kuva hollannissa majailevasta turistista.) Huomenna alkaa siis yksin ajelu, ainakin arkipäivinä. Viikonloppuisin on luvassa lenkkiä isossa porukassa ja toivottavasti viikonloput alkaisivat pian vierähtämään myös kisojen parissa.

Omasta teamista voin sen verran kertoa, että kolmella tytöllä on yllään eriväriset paidat, jotka kertovat kisamenestyksestä paikallisessa maantiecupissa. Tänäänkin yksi ajajistamme sijoittui neljänneksi aika-ajossa. Sijoitus siksi hyvä, että tyttö on samanikäinen kuin minä ja tempo oli kauden ensimmäinen. Näitä lisää!