perjantai 29. elokuuta 2008

Zau!

Pari viikkoa Suomessa on mennyt ja aika on lentänyt kuin siivillä. Kelitkin ovat olleet suhteellisen hyvät. Kävin viime viikonloppuna (lauantaina) Hämeenlinnassakin ajamassa 30kilometrin aika-ajon. Meno ei ollut kyllä kesän parasta nähnytkään. Ohjeeksi sain vain, että täysillä ajat koko matkan. Hyydyin jo kymmenen kilometrin jälkeen ja maaliin oli tuskaiset 20 kilometriä. Olin siis toinen häviten Annelle melkein kaksi minuuttia. On tainnut pieni notkahdus kunnossa tapahtua alaspäin..

Sunnuntaina käytiin ajamassa porukkalenkkiä kopilla. Oli upea keli ja porukkaa kopille ilmestyi jopa 17 ajuria! 14okilsaa ajeltiin hieman yli neljässä tunnissa.



Viime viikko meni muuten vain koulua ja treenejä käydessä. Eilen osallistuin viimeiseen maantiecup-osakilpailuun Porissa. Satakunta-ajojen reitti kulki Lavia Harjunpää väliä. Oli kiva ajaa edes yksi kisa miesten kanssa. Kisa sujui muuten malliikkaasti, mutta pari kertaa tarvitsi ärjähtää taakspäin vilkuilijoille, että eivät heiluisi kuin leppäkeihäät. Olin koko pääjoukon kuudes ja omassa sarjassa ylitin maaliviivan ensimmäisenä.


Tänään käytiin taas ajelemassa pikkasen lenkkiä. Kopille ilmestyi yhdeksän ajuria, joista yksi jatkoi mettäpoluille muiden lähtiessä Luviaan. Ajoa kertyi tänään 120 kilometriä neljässä tunnissa. Mukava viikonloppu kerta kaikkiaan. Kunhan vielä jaksaisi koulukirjoja selailla ennen nukkumaan menoa..

ps. teksti kirjoitettu 31pv, vaikka otsikossa lukeekin 29..

sunnuntai 17. elokuuta 2008






Kuvat kertovat ehkä tällä kertaa enemmän kuin tuhat sanaa.. Kotiin päin ollaan siis lähdössä, huoh.. Tempon merkeissä sitten ens viikonloppuna!

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Heipsan,
tässä menikin suurempi tovi päivityksen kanssa, pahoittelen.

Nyt on kolme kisaa käyty ja vielä olisi kaksi jäljellä. Tulevat kisat ovat lauantaina ja sunnuntaina.

09/08Heudsen;
Ensimmäinen kisa sujui enemmänkin haistellessa, että miten sitä kisaa nyt sitten oikein ajettiinkaan. Reitillä oli kaksi pienehköä mäkeä ja ne kulkivat yllättävän hyvin (ainakin aikaisempaan verrattuna.) Kiersimme 18 kertaa 5,2 kilometrin reittiä. Kisan loppuvaiheessa pääsi pieni irtiotto ja porukan mielenkiinto kovaan ajamiseen taisi lopahtaa siihen. Itse en voinut yrittää mitään suuria irtiottoyrityksia, koska yksi meidän ajureista oli irtiotossa mukana. Harmi vain, että hän joutui jättämään kisan kesken kaksi kierrosta ennen maalia. Ampiainen oli pistänyt huuleen ja suun pistäminen kiinni oli mahdotonta. Loppusijoitukseni oli 18.

10/08St-Niklaas/Puilvelde
Tämä kisa ei ollut pelkkä maantiekisa, vaan siihen oli liitetty myös erillinen kirikisa. En tiedä mitä mahdoin startissa ajatella, mutta lähdin ensimmäiseen irtiottoon mukaan. Olin ensimmäiset kolme kierrosta irti ja sain kerättyä kiripisteitä itselleni. Myös seuraavat kierrokset koitin kiriä ja saada pisteitä itselleni. Se onnistui ja olin kirikisassa toinen.

Kisassa koitin myös muihikin irtiottoyrityksiin, mutta ei niistä syntynyt juuri mitään. Lopputuloksissa olin 12. Kisan jälkeen olin hieman väsynyt, sillä kisa tuntui paljon pidemmältä, mitä se todellisuudessa oli(90km).

12/8
Memorial Marc Van Beek, Brasschaat, 1000 euron kisa
Tämän kisan päätavoite oli kaikilla starttaajilla mielessä, saada 1000 euroa monesti kirimällä itselleen. Ensimmäisenä oli tarkoitus ajaa noin 80 kilometrin kisa kiertäen 4,9 kilometrin lenkkiä. 20 parasta pääsisi finaaliin tavoittelemaan tuhannesta eurosta.

Kisa lähti heti startista vauhdikkaasti liikkeelle. Minulle teki aika lailla pahaa heti ensimmäisen kierroksen jälkeen, kun yritin aluksi taas irti ja jalat eivät olleet aivan palautuneet viikonlopusta. Jalat kuitenkin palautuivat ihan kohtalaisesti, kun ajoin pääjoukon mukana. Missään vaiheessa kovaa vauhtia ei kuitenkaan laskettu alas. Kun oli kuitenkin kaksi kierrosta maaliin, pääsi kaksi porukasta lopullisesti irti ja he taistelivat kisan voitosta ja tietenkin pääsystä finaaliin. Minulla oli siis varaa olla pääjoukossa 18toista. Loppu meni kuitenkin ihan mukavasti, vaikka jouduin porukan keskelle. Porukkaa kuitenkin hyytyi sivuilta ja pääsin joistakin väleistä aina ylemmäs. Maalissa olin pääjoukun seitsemäs, eli kokonaiskisan yhdeksäs.

Kisan jälkeen oli 30 minuuttia aikaa valmistautua ajamaan finaalia. Tiesin kuitenkin jo alussa, että ei porukassa kauaa pötkitä, mutta minähän se olin joka sieltä tippui ensimmäisenä. En oikein haltsannut hommaa ja olin porukan keskellä ja tietenkin kaikki kiilasivat sivuilta ohitse. Noh, kokemus sekin, jos ensi kerralla sitten paremmin. Tämä finaali oli kuitenkin eri kisa, joten olin silti lopputuloksissa se yhdeksäs.

Tässä jonkun näköset tulokset kisasta, http://www.bloggen.be/wielrennen/archief.php?ID=7278

Jussi on ajanut myös hyvin. Ensimmäisessä kisassa hän oli 22. Toisessa kisassa hän kaatui, mutta pystyi jatkamaan. Tuomarit kuitenkin liputtivat hänet ulos, mutta oli silti 32. Porukka oli
ilmeisesti mennyt aivan palasiksi.

perjantai 8. elokuuta 2008


Siinä se nyt sitten on, kannatti jaksaa odottaa tätä auringon väristä kilpuria. On muuten aivan huippu pyörä ajaa! Kiitos siis Kone-Pekalle ja Mikalle! Täytyy vaan opetella käyttämään Sramin osia, kun pääsee kotio. Hieman jo niihin ehdin totutellakkin.

Huomenna olisi tiedossa ensimmäiset skabat tällä reissulla. Seurakaveri Jussi "Jäpis" Eskelinen tulee myös tänään Belgiaan. Hänelläkin olisi huomenna ensimmäinen startti. Kerron niistä sitten huomenissa lissää.

maanantai 4. elokuuta 2008

Ruotsista on taas palattu. Aimo annos saatiin taas kokemusta. Viivalle saatiin Suomen maajoukkueen lisäksi Cervelon, Biglan, Columbian, Ruotsin, Norjan, Flexpointin, AA Drinkin jne joukkueita. Vauhtia oli taas maantiellä ja joukkue aika-ajossa kuin esimerkiksi Suomessa. Suomen joukkueessa polkivat tällä kertaa Anne Rautio, Heljä Korhonen, Riina Miettinen, Heini Ilmarinen ja minä.

Maantielähdössä pääsin hyvin ryhmittäytymään. Munasin sen kuitenkin heti, kun en meinannut saada klossia heti kiinni. Hyvin se silti lähti kulkemaan porukan mukana. Ensimmäisessä alamäessä tapahtui kuitenkin kasa. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun kuvittelin, että pystyssä pysytään. Fassa Bortolon tyttö kuitenkin meni edessä kumoon, mutta pystyin hyvissä ajoin jarruttamaan. Jarrutin kuitenkin niin voimakkaasti, että Zippin 404nen takakiekko lähti alta ja menin kumoon. Isä myönsi kaatumisen hieman hänen syykseen, koska oli jarrutellut tällä kyseisellä kiekolla tavallisilla jarrupaloilla (kun minä ajoin zippin hilikuituun tarkoitetuilla jarrupaloilla) ja kiekon reunoihin oli jäänyt niistä "palanutta" kumia. Pääsin kuitenkin ilman pahempia raappeita pystyyn ja lähdin takaa-ajamaan muita. Sainkin porukan kiinni, mutta sen isoimman ylämäen alhaalla. Hapot olivat siinä vaiheessa sen verran kovat, että tippuminen tapahtui. Sain porukan kuitenkin vielä kiinni (kaksikin kertaa), mutta porukasta tipuin silti ja tuloksiin minut merkattiin DNF:ksi. Kuin myös muu maajoukkue.

Joukkue aika-ajoon lähdimme kaikki täysin kokemattomina, paitsi Riina. Annella, Heljällä ja minulla oli vain kokemuksia paritempoista. Heini ei ollut edes koskaan ajanut tempopyörällä! Joten hieman sekasortoinen sakki oli viime perjantaina lähdössä liikkeelle. Saimme kuitenkin 32 kilometriä ajettua kaatumattu maaliin ja meidän tasoomme nähden ihan hyvin. Jos oltaisiin saatu treenattua enemmän esimerkiksi vaihtoja, olisi vauhti ollut varmasti korkeampi. Yksi pieni sattuma tapahtui kyllä ajaessamme. Sillä ampiainen tuli minun kypärän ja lasien väliin ja sehän pisti! Siinä tuli äkkiä kiire ja vahingossa lensi sekä ampiainen että lasit kuin leppäkeihäs. Lasit menivät päreiksi, kun osui jo maahan, mutta Anne ja huoltoauto varmisti sen, että menivät varmasti rikki, kun vahingossa vielä ajoivat niiden päältä. Pää hieman jomotti pistoksen jälkeen, kun oli vielä 10 kilometriä maaliin matkaa.

Perjantaina oli siis viimeinen ajo ja lauantaina matkustimme kotio päin koko päivän. Sunnuntai aamuna olimme satamassa 5.35 ja menimme Annen luokse isän kanssa sluipailemaan vielä, koska olimme ilmottautuneet aamupäivällä ajettavaan Ruskon Tempoon. Olimme isän kanssa sopineet pienen vedon ennen ajoa. Jos häviäisin yli 40 sekuntia hälle niin joutuisin pesemään ja vahaamaan kaikki autot, mitä meidän pihasta löytyy. Jos häviäisin kuitenkin alle 40 sekuntia niin saisin nahkatakin. Voitin vedon, koska hävisin vain 30 sekuntia.:P Ostosreissu on siis edessä! Aikaa meni kympillä 14,38,85 ja sillä lohkesi voitto Anne Rautioon reilulla 11 sekunilla.

Seuraavaksi olisi matka Belgiaan. Lähden torstaina ja viihdyn siellä vain 11 päivää, koska pitäisi palata vielä koulun penkille syksyllä.