maanantai 13. lokakuuta 2008


Tämän vuotinen Tour de Pori on taas ajettu. Oli kyllä taas sellanen reissu, että oksat pois! Aamulla lähdimme meiltä (isä, Waltteri, Linnea ja minä) kotoa liikenteeseen 8.15 ja kotona takaisin olimme vähän ennen klo 19.00. Waltteri tosin lähti takaisin kotiin 1:30h kohdilla, mutta siihen asti ajoi hyvin! Matkaan lähti kokonaisuudessaan iso porukka ja luultavasti kaikilla oli kivaa. Ainakin minulla oli, vaikka loppua kohden polvi alkoikin vihoitella. Tänä vuonna en kaatunut kuin kaksi kertaa! Selvä parannus viime vuotisiin suorituksiin, kun kömmähdyksiä sattui toistakymmentä...





Kai sitä taas kohta lähdetään ajamaan reittiä toisinkin päin! Että uudestaan vaan mukaan iso porukka! Lisää kuvia sunnuntaista voi katsoa täältä; http://picasaweb.google.com/PorinTarmo/

perjantai 3. lokakuuta 2008

Tässä se uutukainen pyöräni on!! Testilenkki on ajettu ja kulki hianosti!!:)




Huomenna luvassa maastolenkkiä ja sunnuntaina mennään isän kanssa Turkuun ajelemaan 170 kilsan lenkki. Syyslenkkinä tunnettu tapahtuma, joten sinne mukaan vaan kaikki!