Belgiaa

Juupajuu. Piti taas tosiaan kirjoitella, joka kisan jälkeen kuulumisia. Tekemistäkin on kyllä ollut, mutta olisihan pientä raporttia voinut lyhyesti kirjoitella, kun on mennyt ihan mukavasti. Ainoastaan Belgian sää on koetellut aika tavalla minun ja Törmäsen Rosan matkaa. 16 päivästä kaksi on ollut sateetonta eli aika monta kertaa on tämän reilun kahden viikon aikana saatu pestä pyöriä ja pyykkiä.

Ennen kisaa Begijnendijkissa.

Ensimmäinen kisa tosiaan käytiin Begijnendijkissä 10.5. Matkana oli 98km ja viivalle starttasi meidän lisäksi 87 muuta tyttöä. Itseäkin jännitti vähän, kun en ole pitkään aikaan kermiksiä ajellut. Jalatkaan eivät tuntuneet ihan hirveän hyviltä, kun en ollut koskenut pyörään neljään päivää orastavan flunssan ja pyörän ”katoamisen” takia. Ajo kuitenkin tuntui kuitenkin vahvemmalta porukassa kuin pari vuotta sitten ja sehän on aina hyvä juttu. Pari kertaa ajauduin irtiottoihin mukaan, mutta ne eivät kantaneet montaa kilometriä. Lopussa kuitenkin pääjoukosta irtaantui muutaman kuskin irtiotto, mutta kaikki muut tulivat pers edellä takaisin pääjoukkoon paitsi yksi. Yksinäinen Koga-kuski voittikin kisan ja lopuista sijoituksista kirittiin massakirillä. Itse en oikein sijoittunut hyvin ja sainkin ihan huolella kyynerpäästä yhdeltä kiritykiltä. Loppusijoitus seitsemäs, johon olen tyytyväinen. Sain myös yhden välikirin napsastua.

Seuraavana päivänä, 11.5, menimme kisoihin Saaskerkeen. Matkana oli 90km. Kisasta teki rasittavan siinä mielessä, että tuuli  oli ihan mahtava. Tuuleen sain nojata ihan huolella, että se ei olisi puuskannut ojaan. Porukassa olikin pientä hakemista siinä tuulessa, kun joku teki koko ajan hasardimaisia liikkeitä. Tuuli myös repi porukan jo ensimmäisillä kierroksilla aivan palasiksi. Katselin noin kolmannella kierroksella, että eteen repeytyy aika vaarallisen näköinen porukka ja ajoin 11 hengen porukan yksin kiinni. Sain siinä ihan hyvää kyytiä, kun veto jatkui ja jatkui vielä muutaman kierroksen enkä oikein päässyt levähtämään yksinäisen tempon jälkeen. Meno kuitenkin rauhoittui ja vetovuorot jaettiin tasaisesti porukan kesken.  Irtiotto säilyikin maaliin asti ja oli mahdollisuus jopa voittoon, mutta mokasin viimeisen kurvin ihan huolella arvioimalla edellisen kuskin voimat väärin. Tyttö hyytyi ja seuraaviin tuli muutaman metrin väli. En saanut väliä enää kiinni ja olin loppujen lopuksi viides. 12 kierroksella sain seitsemän välikiriä sijoilta 1-3.

Lähdimme kisaan myös 12.5, josta en sen koommin ole jaksanut missään sosiaalisessa mediassakaan kirjoitella, koska siellä tuli keskeytys. Edellisen päivän tuulessa puskeminen aiheutti orastavaa polvikipua ja jalkataipeessa lihasärtymystä. En halunnut ”luovuttaa”, vaan kokeilla, että jos se siitä sitten ajamalla loppuisi. Turha reissu siis tuli tehtyä. Lepäsin päivän ja kävin fysioterapeutilla. Jalka oli heti parempi.

Tavaraa mukana lenkil piggase.

Kahvitauko? AURINKO?!

Sitten olikin viikon treenijakso. Käytiin ajamassa parina päivänä Ardenneilla mäkiä. Tuntuivat lyhyemmiltä ja loivemmilta kuin kolme vuotta sitten. Oli kivaa! Varsinkin toisella kerralla, kun aurinko paistoi. ;) Kävin myös tutustuttamassa Rosan Antwerpenin keskustaan.  Kahvia tuli juotua ihan huolella Starbucksissa. Rosa näkikin yöllä unta keilapalloja syöneistä puluista, joita sitten yhdessä olimme ihmetelleet. Pulut siis edelleen ovat kehdanneet herättää meidät joka aamu ulinaansa niin kuin minut joskus aikoinaan.

Eddyn patsas.

Pari päivää sitten eli 22.5 kävimme taas starttaamassa. Paikkana oli De Pinte. Matkana oli tällä kertaa 84 kilometriä. Sade vähän masensi mieltä taas kerran siinä lähtöviivalla. Varsinkin, kun tapana on mennä starttiviivalle kökkimään jo 20 min ennen starttia, että saa edes kohtalaisen aloituspaikan. Tällä kertaa olimme vain kaksistaan reissussa ja ylimääräiset vaatteet piti käydä heittämässä liian aikaisin autoon. Sekin, että hajotin venttiilin 40min ennen starttia ei myöskään kohottanut tunnelmaani, vaikka sain Topsportin mekaanikolta heti apua. Startin jälkeen kuitenkin jaloissa tapahtui jotain kummallista, ne tuntuivat ihan kohtalaisilta! Ajattelin, että kisa ei ole mitenkään superpitkä ja seuraavan päivän kisakin peruuntui, joten töitä voi tehdä huolella. Ajelin keulassa ja pystyin tykittelemään irtiottoyrityksiin mukaan. Loppujen lopuksi kilpailu oli päättymässä massakiriin, vaikka viimeinen kierros tuntui olevan iskua iskun perään. Otin viimeisellä kilometrillä peesin Loton junasta ja viimeiseen kurviin iskeydyin Rabobankin Liesbet De Vochtin takarenkaaseen kiinni. Maaliviivalla sainkin tuuletella Liesbetin kanssa yhdessä voittajina, kun maalikamerasta ei osattu sanoa, että kumpi voitti. Ensimmäinen voitto Belgiassa saavutettu.

Satoiko? Juu.

 

 

Antwerpen ja ruokahetki.

Rosa oli siis ensimmäistä kertaa ajamassa kermiksiä. Tyttö on kehityskelpoinen yksilö, kunhan vain uskaltaisi rohkeasti tulla keulaan ajamaan. Ainakin sivu korvalla olen kuullut, että reissuun kannatti lähteä ja kokemusta on saatu. Kahdessa viikossa Rosa on ainakin oppinut ottamaan rennosti, kun sanoi, että vikassa kisassa ei jännittänyt enää yhtään. Menee miten menee ja hyvä jos hyvin menee.

Rosa hymyilee.

 

 

 

Terkkuja toivoo soomalainen pyorailijamuijjah.

Perjantaina olisi tarkoitus lähteä Sveitsiin ajamaan yksi kisa maajoukkueen kanssa. Rosa tietysti myös mukana. Startti on sunnuntaina heti kello 10 aikaan aamulla. Enpäs tiedä, että miten onnistun tässä, kun täällä kisat ovat olleet vasta iltapäivällä kolmen jälkeen… Katsotaan miten siellä kulkee, toivottavasti hyvin, kun vain yksi kisa luvassa…

Espanjaa, AHH-ajoa, Vappua ja kansainvälistä etappiajoa

Vaihdosta palattu tänne lämpimään Suomeen! Vikat viikot menivät ilman nettiä eikä päivityksiä voinuthirveästi kirjoitella tänne. Harjoittelupaikalla, kun en jaksanut alkaa näpytellä puhelimella stooreja. Luultavasti kirjoitusvirheitä olisi tullut normaalia enemmän.

Ryhmä rämä kauniine essuineen.

Kelit olivat viimeiset kaksi viikkoa lämpimät. Sain Nishiki Racing teamistä Anne Palmin treeniseuraksi, joka on aika-ajon hallitseva Suomen mestari. Seura tuli tarpeen ja sain näytettyä joitain reittejä. Tehtiin myös matka Rondaan ja sen ympärillä sijaitsevaan luonnonsuojelualueelle. Mentiin ensin autolla Marbellan kulmille ja lähdettiin siitä kipuamaan ylös. Mittaa päivälle tuli 160km ja nousemetrejä noin 3000, joten oli ihan hyvä idea mennä tylsin ja ruuhkaisin matka autolla. Suosittelen.

Viimeinen ehtoo Torremolinoksessa Karkin kanssa!

Vikalla viikolla otin suhteellisen kevyesti, koska olin ilmoittautunut AHH-ajoihin Riihimäelle. Olin perillä tosiaan 26.4 iltana ja kisat alkoivat heti seuraavana päivänä. Pyörä oli kasassa kymmenisen maissa illalla ja startti heti aamulla. Voin kertoa, että ei ollut mikään hemaisevin olo herätessä pitkän matkustuspäivän jälkeen. Ilmakin oli ihan järkyttävän kylmä ja lämmittelyä piti tehdä kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti. Jännityskin oli taas omaa luokkaansa, kun startissa hampaat kalisi yhteen ja ajon jälkeen taisi yrppäkin nousta, kun stressi laukesi maaliin tullessa. Ajallisesti jäin kakkoseksi reilut kuusi sekuntia Sini Savolaiselle hävinneenä.

Iltapäivällä oli seuraava etappi, joka oli noin 55km pitkä. Ajoimme kilpasarjan mukana ja vauhti oli startista asti suhteellisen vauhdikas. Jalat tuntuivat kuitenkin vähän enemmän omilta kuin aamulla. Ajoimme neljä 10km kierrosta +siirtymät. Oma kisa katkesi puoli välissä, kun kiekko lähti alta. Pysähdyin ja laitoin kiekon takaisin paikalleen enkä enää saanut pääporukkaa kiinni. Noh, noita sattuu, vaikka silloin harmittikin ihan vietävästi.

Sunnuntaina oli päätösetappi eli 76km maantie. Ajo sujui kohdallani jotenkin odotetunlaisesti, eli ei mitään ihmeellistä. Kiriin lähdin noin 400m ennen maalia ja väsy tuli. Miehiä tuli ainakin 10 ohi, mutta ehdin kuitenkin maaliin ensimmäisenä naisena. Kokonaiskilpailuissa olin edellisen päivän sähläilyistä huolimatta kolmas.

Maanantaina kävin hierronnassa ja tiistaina osallistuin Perheen Lattomeren mestaruusajoihin. Ajoin ennätysaikaan 14.18 voittaen isän sekunnilla ja Waltterin kahdella. Olen siis kovakuntoisin. ;) Vappuna tuli ajeltua rauhallista lenkkiä rappioracing-teamin toisen osapuolen kanssa. Pari päivää palauttelin ja perjantai aamuna lähdin kohti Helsinkiä äidin ja Lehtosen Katrin kanssa Nishiki Racing teamin järjestämiin kansaivälisiin etappiajoihin.

On sitä muutakin ollut päällä kuin ajokamat.

Vappurekvisiitat check.

Herkkää sisteilyä.

Kohta Lavialla. Eiks ni?

Etappiajo sisälsi 2,7km prologin, 20km tempon, 64km maantien ja 35km korttelin. Kisoihin oli matkustanut myös ryhmä liettualaisia suomalaiskuskien lisäksi. Prologi ajettiin Baanalla Helsingin keskustan ytimessä edestakaisella reitillä. Sijoituin matkalla toiseksi häviten tasan sekunnin Sari Saarelaiselle. Matka, tuuli ja kylmyys olivat repiä keuhkoni pihalle. Ajo tuntui siis aika kaamealta. Illalla nenäkin oli ihan tukossa...

Prologin "lämmittelyä".

Lauantaina päivä alkoi 20 km tempolla. Ensimmäinen lähtö oli jo klo 9.00, joten aamu alkoi todella aikaisin. Oli vähän vaikeuksia herätä, kun silmät olivat muurautuneet umpee ja nenäkin vielä tuhisi. Toivoin vain, että keuhkoihin tauti/allergiaoireet eivät leviäisi. Lähdin maltillisesti liikenteeseen, kun viime tiistaina tuli lähdettyä täysillä ja väsy tuli. Sainkin ajettua suht tasapainoisen ajon. Ero seuraavaan taisi tulla kuitenkin vasta viimeisellä vitosella, kun olin maalissa 4 sekuntia ennen muita.

Menos tai tulos? 

Tää on ainaki tulos.

Iltapäivän maantielle pääsin starttaamaan keltaisessa johtajan paidassa. Ajo oli ensimmäisen kierroksen hiljaista lenkkiajelua ja toinen kierros niin sanottua kissa-hiiri leikkiä. Keuhkoissa alkoi jo pikku hiljaa tuntua. Superpallot nousivat välissä keuhkoista kurkkuun vaikeuttamaan hengitystä. Liettualaiset ja Saarelainen yrittävät tehdä iskuja, mutta ne tuli ajettua kiinni suht nopeasti. Loppuratkaisu jäi siis massakiriin. Ylitin maaliviivan ensimmäisenä ja sain 10 hyvityssekuntia.

Ekan maantien loppu.

Seuraavan päivän kortteliajoon (cyclocross-kisaan) lähdin 13,4 sekunnin turvin. Ajo ajettiin pisteajona ihan hirveässä kelissä. Lämpöä muutama aste ja vesisade. Kurkku tuntui aamulla sen verran nihkeältä, että sovin itseni kanssa vain ajavani niin hyvin kuin jaksan ja tulos on mitä on. Välikireihin en lähtenyt mukaan vaan ajoin kärjen tuntumassa, että irtiottoja ei syntyisi ihan heti. Toivoin kyllä jo muutaman kierroksen jälkeen, että järjestäjä jostain kumman syystä lyhentäisi kilpailua 18 kierroksesta vaikka kolmeen.. Että niin hyvältä tuntui, heh! Ensimmäinen irtiotto liettualaiselta syntyi kyllä jo kisan puolivälissä ja säilyi maaliin asti. Myös Saarelainen irtaantui "pääjoukosta" noin neljä kierrosta ennen maalia, joten sinne myös meni johtajanpaita. En vain pystynyt ajamaan kovaa. Onneksi Savolaisen Sinillä oli sen verran hyvä jalka, että raahasi meikäläisen sieltä pois. Kokonaiskilpailussa putosin kolmanneksi. Haittaakse?

Pykii tosiaan mitä hirveimmässä kelissä. Mihkä ei päässy.

Oli muuten kyllä todella  viikonloppu äidin ja Katrin kanssa! CCH ja Nishiki Racing team olivat järkänneet hyvät kisat! Kiitosta vaan.

Keskiviikkona pitäisi siis lähteä kisoihin Belgiaan Rosan kanssa! Pitkästä aikaa.. Missähän kunnossa tytöt siellä suunnassa on! Varmaan ihan kohtalaisessa ainakin..