torstai 6. joulukuuta 2007

Terve taas!

Eipä ole vähään aikaan tullut kirjoiteltua tännekään. Koeviikko oli ja meni, vieläpä ihan hyvin. Kaikkien kiireiden keskellä sain luettua riittävästi, vaikka välillä lukeminen venyikin pitkälle yön puolelle. Olen myös raatanut dopingia käsittelevän terveystiedon projektin kanssa myöhään yöhön ja sain sen viimein valmiiksi keskiviikkona. Eli koulun osalta kaikki kunnossa, vaikka paria äikän esseetä ei lasketa.;)

Treeniä on myös tullut tehtyä hyvään tahtiin. Koeviikko oli hiukan kevyempi kuin yleensä, mutta pitäähän sitä välillä levätäkin! Muuten tunnit ovat pyörineet kahdenkymmenen molemminpuolin uinnin, pyöräilyn ja juoksun ollessa yleisimmät lajit. Kelit eivät ole olleet kaikista parhaimmat, vaikka eilen pääsinkin jo hiihtämään. Tänään hiihtoa ei voinut enää harrastaa ja tuomioksi tuli lähteä 4.30h maastolenkille vesitihkuun ja kuralätäköihin. Pyörä kulki puoleen väliin asti normaalia maastovauhtia, kunnes tajusin menneen viikon uintitreenien vähyyden. Päätinkin käydä kokeilemassa läheisen puron syvyyttä ja pakko sanoa, että syvää ja kylmää oli! Ne treenit olisi voinut jättää toiseen kertaan, sillä loppumatka ei ollut kaikkein lämpimin. Onneksi kuitenkin lämmin ilma ja kurahousut pelastivat loppulenkin, vaikka pieni mumur-vaihe yllättikin kotimatkalla. Lenkillä tuli tutustuttua fysiikan ihmeisiin. Ihme liittyi aallonpituuksiin, mikä voi tietenkin vain johtaa soratiellä hyllyviin takapuoliin. EI siitä sen enempää!

Nyt on kuitenkin kuiva ja hyvin ruokittu olo tässä linnanjuhlia seuraillessa. Nättejä pukuja!

Hyvää itsenäisyydenpäivää kaikille!

Ei kommentteja: