maanantai 8. helmikuuta 2010

Heipsan!

Aikani on kulunut viime viikon ajan terveyteni hoitamisessa. Vatsataudin jälkeen olin aika kovassa nestehukassa ja luultavasti sen ansiosta vastustuskykyni petti ja sain taas flunssan hoidettavakseni. Lauantaina kävin kuitenkin ajamassa aivan hissua ja illalla kävin kokeilemassa Zumbaa. Oli ihan kivaa kokeilemassa jotain uutta. Sunnuntaina pidin kuitenkin lepopäivän vielä ja olin kannustamassa Noormarkun Nopsalaisia voittoon piirinmestaruuskisoissa. Tänään kävin aamupäivällä hiihtämässä, mutta kroppa nosti aika herkästi sykkeet ylös vielä, joten rauhassa mennään vielä.

Rauhallisuuteen on muutenkin syytä, sillä kahden vuoden vatsavaivoihini on nyt löytynyt syy. Testitulosten mukaan minun vatsastani löytyi helikobakteeri, joka häädetään viikon lääkekuurilla ja toivon, että sillä tavoin se saadaan häädettyä kropastani kokonaan ja oksentelu ja muut mahavaivat voivat olla historiaa. Toivottavasti ei tule muuten mitään jälkitauteja, sillä matkaamme sunnuntaina isäni kanssa Gran Canarialle kolmeksi viikoksi. Siellä olisi nyt todellakin kiva saada kunnon leiri aikaiseksi. Ja jos nyt teistä sattuu olemaan 14.2-7.3 välisenä aikana siellä treenaamassa niin viestiä voi laittaa osoitteeseen lotta.lepisto(at)hotmail.com.

Ei kommentteja: