perjantai 1. kesäkuuta 2007

Ihanaa, pihalla paistaa aurinko! No tuo oli aika teennäinen lausahdus, mutta tosiaankin ulkona on lämmin. Mutta tunti sitten mulla oli todella kuumat ja tukalat oltavat! Tyhmyyksissäni soitin isälle aamulla ja kysyin, että onko hierojalle tänää vielä aikoja jäljellä. Siinä vaiheessa, kun isipappa sanoi, että yksi vapaapaikka olisi, niin kuvittelin pääseväni rentouttavaan hierontaa. Se hieronta oli kuitenkin rentouttavasta kaukana! Ei herran jestas, että en voi sanoin kuvata kuinka paljon se sattu!! Vieläkin sattuu, kun vaan ajattelenkin koko hiton hierontaa! Juhalla (siis hierojalla) oli varmaan tosi kivaa. Sai nauttia siitä ihanasta tunteesta, kun tietää että toinen kärsii. No mä kostan tän vielä. Ennen hierontaa ajelin rullilla tunnin, nautiskelin auringosta omalla takapihalla. Jeij.

Tänään kävin sitten viimisen kerran ennen kesälomaa koulussa. Täytyy hyödyntää ruokailua, vaikka varsinaisia tunteja ei ollutkaan.;) Käytiin myös tyttöjen kanssa viemässä lemppari bussi-kuskillemme pieni kiitoksen osoitus, koska hän vie meidät aina lähemmäksi koulua, ettemme myöhästyisi. Kuljen sillä bussilla silloin, kun ei aamuharjoituksia ole.

Tänään illalla olisi vielä ohjelmassa grillausta tyttökavereiden kanssa. Kokoonnutaan "Väiskärin" pihalle, ketä en ole nähnyt vuoteen, koska hän vaihtoi viime vuonna Porista Tampereelle kouluun uinnin perässä.

Ei kommentteja: