EM-kisat, miksi kaikki epäonni piti kerääntyä niiden kisojen ympärille? Kaatuminen, välinerikko, 40 asteen kuumuus ja elämäänsä kyllästyneet aamiaistarjoilijat. Nämä asiat pilasivat kisan, mutta ei kuitenkaan koko reissua.
Kisa-aamuna heräsin 6.30 ja menin rauhassa syömään. Asiat sujuivat rauhallisesti 7.55 asti, mutta sen jälkeen epäonni sinä aamuna alkoi. Järjestäjät olivat saaneet edellis iltana kuningas idean siirtää N-18 sarjan lähtöä tunnilla aikaisemmaksi, joten sinä hetkenä minulla oli starttiin aikaa noin tunti. Vaikka kura housuun meinasi siinä vaiheessa tulla, niin silti ehdin loistavasti lähtöviivalle. Lähtö viivästyi 5 minuuttia, koska Luxemburgilaiset olivat saaneet tiedon aikaistamisesti liian myöhään. Startin paukahtaessa pääsin heti kärkikähinöihin, mutta sitä kähinöintiä ei kauaa kestänyt. Kaaduin kolmen kilometrin ajon jälkeen espanjalais-ajajan päälle, YLÄMÄESSÄ! Miten ihmeessä, joku voi osata kaatua ylämäessä? No, mutta pääsin kuitenkin aika nopeasti ylös, vaikka ketjut olivatkin luiskahtaneet pois, sain pääporukan kolmen kilsan takaa-ajon jälkeen kiinni. Ajo tuntui todella hyvältä, vaikka lämpöä olikin 40 astetta plussaa. No kolmannen kierroksen lopussa Italialainen kilpakumppanini kiilasi etukiekon etulinkkunsa mun pinnojen väliin ja siinä meni kahden viikon vanha kiekko suoraan sanottuna paskaksi. Sain kyllä uuden etukiekon, mutta vaihtoon meni liian kauan aikaa, joten porukka meni menojaan. Ajoin kyllä maaliin Liettualaisen temporainerin kanssa ja vieläkin ihmettelen, että miksi ihmeessä?
Muillakin suomalaisilla oli hyvin paljon epäonnea matkassa. Pari rengasrikkoa, kaatuminen ja niin edelleen. On se kumma, kun aina yleensä isommissa arvokisoissa suomalaiset mährivät jollakin tapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti