tiistai 12. toukokuuta 2009

Omloop voor Middag:
Kisa käytiin viime lauantain siis Hollannissa, joka oli 1.2 kategorian UCI kisa. Reitti oli tasaisen helppo. mutta kapeat tieosuudet ja tuuli tekivät kisasta haastavan. Ei ollut montaa pätkää, että joukkio olisi ollut kasassa vaan yleensä joukkio oli pitkänä nauhana. Kasoja kisassa sattui monen monta, mutta minä en niissä tällä kertaa ollut. Kerran näin kun yksi Loton-tytöistä lensi suoraan takamukselleen asfaltille ja pyörä lensi monen voltin jälkeen pitkälle pellon heinikoihin. Kisasta ei muuta sanottavaa kuin, että ajaminen oli kivaa, mutta viimeinen kilometri meni penkin alle. Olin kuvailevasti pussissa ja olin 17. Ei huono, mutta ei hyväkään.


Burch, Belgia:
Sunnuntaina oli 100 kilometrin kisa Burchissä. Kisassa kierrettiin 5,5kilometrin kierrosta 18 kertaa ja reitti oli hyvin mutkainen ! Ihan kuin olisi ajanut tiukkaa korttelia. Päätin ennen starttia, että teen kisasta itselleni rankan, joten koitin irti jo kahden kierroksen jälkeen. Se ei kestänyt kuin puoli kierrosta, mutta kun seuraavan kerran yritin niin onnistui jo se hieman paremmin. Olin siis kahdeksan muun tytön kanssa irti noin 70 kilometriä. Noin 20 kilometriä ennen maalia kuitenkin kolme tyttöä iski. Kyseiseen iskuun en reagoinut heti vaan vasta, kun tytöt olivat jo 50 metrin päässä. Iskin muiden tyttöjen kanssa perään ja minä hölmö vedin. Kun seuraavat kaksi iskivät, olivat jalkani aivan tyhjät. Noin kymmenen kilometriä ennen maalia minut ja pari muuta tyttöä ajettiin ylös. Pääjoukossa maaliin ja sijoitus 21. Hyvää pakertamista, mutta ei tarpeeksi.

Olen tässä jännittänyt tämän viikon kirjoitusten tuloksia. Tänään ne tulivat ja kyllä minusta kevään ylioppilas on tulossa !

6 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Haa ! Luit siis tämän kommentin, kommentoippa ite myös jotain :)

Pekka kirjoitti...

HAHA! Gotcha. Paljon onnea ylioppilaalle, oli oikein edustava kuva Satakunnan Kansassa neidistä:)

Anonyymi kirjoitti...

SK,n kuvassa näkyi ainakin yksi tärkeä sponssi. Kauluksessa luki TARPPI. Kyllä Tarmotuffa on nyt tyytyväinen ja rojaltit pitää saada:-)
Sukulainen

Anonyymi kirjoitti...

Haa ! Minaan mentiin. Onneksi olkoon nyt sitten sekä lakista ja todella hienoista suorituksista kovissa kisoissa.

T:Turkusse

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut myös Porin suunnalta! Lakki päähän ja ketjut kireeks,hieno suoritus! Järjestähän sit kunnon Yo-kemut! :)
T:Porin Karhu

Lotta kirjoitti...

taak so mykke ! juhlat on mittavat, ainakin puheiden perusteella ;)