tiistai 2. kesäkuuta 2009

Moikka !

Kotiin on taas päästy Belgian maisemista. Hieman voin yrittää nyt selitellä, että YO-juhlat veivät jonkun verran aikaa, joten en kauheasti ole kerinnyt päivitellä blogia. Voin kuitenkin kertoa, että jestas se päivä tulee olemaan ikimuistoinen ! Oli todella mukavat juhlat ja oli hienoa olla meidän koulun viimeisten lakitettujen joukossa. Samalla olimme meidän koulun sadannet lakitetut.



Kisoista sen verran, että perjantaina olisi tarkoitus startata SM-kortteleissä ja sunnuntaina Porvoon ajoissa. Nähdään siis siellä !!