perjantai 15. kesäkuuta 2007

Belgiassa vol.2.

Noniin, eli saavuin Belgiaan 13.6.2007 aamu tuimaan. Aika väsyneenä kylläkin, kun sinä yönä tuli nukuttua vaivaiset kolme tuntia, mutta onneksi isäntäväki passitti minut päivänokosille. (Tai no, olen nukkunut täällä joka päivä nokoset.) Saapumispäivänä kävin ajamassa lenkkiä paikallisen 18-vuotiaan tytön kanssa tunnin. Juteltiin heti kuin vanhat tutut. Täällä ei ole totuttu käyttämään kypäriä, sen olen laittanut merkille.

Eilen ajoin poikien peesissä reilut kolme tuntia. Rauhallisesti, mutta varmasti. 87 kilometriä. Käytiin visiitillä Hollannin puolella. Täällä on aivan mahtavat maisemat! Kun tulen vanhaksi niin muutan tänne ja rakennutan hienon talon!(Millä rahalla?) Täällä on meinaan upeita rakennuksia! Ja väki mukavaa.

Tänään taas ajelin 1,5 tuntia pyöritellen. Huomenna olisi tiedossa ensimmäinen kisa. Iiik. No kai se hyvin menee. Pysyisin nyt edes porukassa. No sen näkee huomenna pysyinkö vai enkö pysynyt. Sitä odotellessa.

Kelin on nyt aika vaisu. Pilviä taivaalla, mutta lämmintä.

(Hih. Pääsin muuten maajoukkueeseen U6:lle Ruotsiin. Niin myös Linnea, joten varokaa meitä!!)

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Pidä se kypärä päässä.

Niin muuten niistä taloista, muista, ettei etuovi ole sitten käyttöä varten.. Se on vaan kauniiksi näytiksi, mutta taloon kuljetaan aina takaoven kautta! Ovelaa.

Lotta kirjoitti...

pidän kypärän päässä.:) ja huomasin ovi-jutun. siis huomasin, en kokeillut.