torstai 5. maaliskuuta 2009

Nyt on treenit tehty ja olo on jokseenkin vasynyt. Ei niinkaan nukuta, mutta vasyttaa. Tanaan oli viimeinen treeni johon sisaltyi kaksi kertaa kympin tempo. Viimeista puristusta yritin jaloistani saada irti ja olosuhteisiin nahden ne menivat ihan ok. Yhteensa ajoaikaa viimeiselle paivalle tuli 3.20h. Loppu paivan olenkin sitten pakkaillut ja nauttinut viimeisista auringon sateista.( Talla koneella ei ole suomalaisia kirjaimia, joten alkaa hamaantyko joistakin sanoista;)



Tuomiopaivan lenkista sen verran, etta minulla oli tuolla lenkilla ehka leirin huonoin paiva. Jaloissa ei ollut potkua kuin ensimmaiset kaksi tuntia ja ennen jyrkinta makea tykittelin aivan hulluna ja eikohan se noutaja ollut kolkuttelemassa olkapaahan. Vaikka tuntui kamalalta ajaa, en tietenkaan lahtenyt takaisin vaan ajoin lenkin kiltisti loppuun vahan huonommilla jaloilla.

Kelit tosiaankin suosivat minua ja muita kuskeja melkein koko leirin ajan. Saaukko tosin pari kertaa ilahdutti ja virkistytti meita sadekuuroilla. Liikenne oli kuta kuinkin samaa luokkaa kuin viime vuonna. Tosin bussikuskien agressiivisuus taisi olla taas hieman hurjempaa. Uskaltaako tánne ensi vuonna tulla enaa uudestaan ?

Mainitsettakoon myos, etta tama saari on hyvin suosittu pyorailijoiden piireissa. Monesta eri maasta kuskit ovat matkustaneet tanne ajelemaan makia ylos ja alas. Tanaankin kaksi heppua Ruotsista huomasivat pienen vasymykseni ja kysyivat, etta ajetaanko vastatuuli osuus yhdessa vuorovedolla ja se passasi minulle paremmin kuin hyvin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ääkkösiä voi tuottaa (jos jaksaa) aksenttimerkin avulla, jossa on kaksi pistettä vierekkäin. Etelä-eurooppalaisissa näppiksissä se on kai yleensä P:n vieressä shift-näppäimen takana.

Eli shift+aksentti ja sitten A tuottaa ään.