maanantai 28. joulukuuta 2009

Heipsan pitkästä aikaa!

Lähdimme perheemme kanssa 18.12 viettämään joulua Lapin Luostoon. Joulu sujuih hiihdellen, syöden ja oleilusta nautiskellen. Poikaystävänikin oli mukana ensimmäiset viisi päivää, jonka jälkeen hän matkusti oman perheensä luo viettämään joulua. Joulu'leiri' meni flunssan jälkeen ihan hyvin. Levin kilometrilukuihin en kyllä päässyt, koska Luoston maasto oli minusta paljon rankempaa kuin Levillä.

Porissakin olen käynyt hiihtämässä kolme kertaa tulomme jälkeen. Täällä tosin on ollut hieman vähemmän pakkasta, mutta tuuli on aivan eri luokkaa kuin Lapissa. Jos täällä olisi 20 astetta pakkasta niin ulos ei uskaltaisi tuulen takia edes mennä. Voi melkein jäätyä pystyyn, hyrr. Tosin tänään oli jo plussakeli, eikä suksi pitänyt perinteisellä yhtään..

Nyt odotellaan uutta vuotta ja uusia kujeita!