Päivitykseni tälle sivulle näyttävät harventuneen jo harvennetusta tahdista jo ihan olemattomaan. Jotenkin on ollut vaikea motivoitua pitkien päivien jälkeen kirjoittamaan kertausta jo tapahtuneista asioista, vaikka niin minun kuuluisi tehdä. Viimeisen vuoden (viimeisiä kuukausia ei kuitenkaan lueta mukaan) on ollut tähän mennessä rankin, vaikka sitä päälle päin ei ehkä (=hyvinkin helposti) ole voinut nähdä.

Urheilu ei tuottanut enää sitä mielihyvää, mitä tapahtui aikaisemmin. Voiton janoaminen ei enää tuntunut kovin tärkeältä ja olin jo tyytyväinen maaliin päästyäni. Muiden olalle taputukset muuttuivat lähinnä kuran jauhamiseksi selkäni takana. Ei ollut helppoa lähteä yksin pyöräilyn perässä toiseen maahan, vaikka sitä kaikkein eniten elämässä halusi. Tuntuu pahalta ajatella, kuinka paljon on uhrattu kaiken sen eteen, mistä ei olekaan ollut ihan varma.

Nyt voin kuitenkin kyyneleet silmissä kertoa, että niihin asioihin on tullut muutos. Olen päässyt muuttamaan omilleni ja lähtenyt opiskelemaan kansainvälistä kauppaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa Raumalle. Aloitin uintiharrastukseni uudestaan ja olen käynyt neljä kertaa viikossa uuden uintiryhmäni kanssa treenamassa viikolla. Kädet ovat olleet kovilla parin vuoden tauon jälkeen. Olen innostunut uudestaan pitkistä maasto- ja maantielenkeistä ja siitä kuinka se tuo hyvän olon.Sen tunteen kun pääsee konttaamaan kotiin rättiväsyneenä. Olen vihdoin löytänyt sen pitkään kadoksissa olleen janon, jossa haistatetaan kaikille närhen munat. Tämänkään hoksaamiseen ei tarvittu kuin kaksi ylimääräistä vuotta, joka sisälsi pykimistä omia vanhempia vastaan (lue; kahdenkympin uhmaikä). Tästä edes taidan kuunnella vain heitä, vaikka ei mistään mitään tietäisikään. Ei enää poraamista kisan jälkeen, että ketuiks meni, kiitos.

Tällä hetkellä parasta tässä jutussa on se, että minun itsessään on hyvä olla. Terveyteenikin ollaan puututtu ja kävin noin kaksi viikkoa sitten vatsatähystyksessä, mikä on ehkä kamalin toimenpide, mitä minulle on koskaan tehty. Tulokset tulevat viikon sisällä, vaikka pelkäänkin pahinta, että mahani on vain herkkä stressille.

Moni on tullut sanomaan usein, että 'Lotta, päivität blogias ihan hemmetin harvoin. Tee asialle jotain.' Se ei minun tapauksessani auta, joten yritän tekniikan ihmelapsena paneutua Twitterin saloihin ja päivitellä sitä yhtä tajaan kuin Facebookin tilapäivityksiä ja ne tulisivat sitten suoraan tänne. Sitten tekemisen puutteessa voisin kirjoitella pidempiä raapustuksia. Facessa kun tulee muuten roikuttua pitkin päivää.. Joten tämä vois sitten olla toinen muutos niin sanotun synkän ajan jälkeen.. (Kuulostaa jotenkin rankalta, että urheilu on elämä? Nice.)