torstai 29. toukokuuta 2008

Valmistavat treenit on nyt tehty SM-kortteleihin. Kävimme eilen Ulvilan carting-radalla ajelemassa korttelia isän kanssa. Siinä tuli ajettua mutkaa ja kurvia jonkun verran 500 metrin radalla. En edes tiedä oliko luvallista mennä ajamaan radalle, mutta kai sitä joskus on sääntöjä rikottava. Vielä tänään ei ole kuitekaan tullut vihaisia soittoja perään, jos vaikka tallennetuista kameroista on voinut havannoida kaksi sinikeltaisessa vaatetuksessa pyöräilevää pyöräilijää.

Tänää kävin ajelemassa tempoa Lattiksella. Viikkotempon ennätys parani taas 30 sekunnilla, mutta siihen oli hyvä syy. Sillä Linnea lähti minua 30 sekuntia eteen ja olihan se aivan pakko saada kiinni. Alunperin oli isän kanssa sovittu, että ajaisin tempon vain ajelemalla läpi, mutta eihä siitäkään nyt mitään tullut. Huomenna tarvitsee siis ajelle hieman rauhallisemmin lenkkiä.

Kävimme myös Linnean kanssa tänään tutustumassa SM-tempon ja maantien reitteihin. Täytyyhän niihinkin jo alkaa valmistautua neljä viikkoa aikaisemmin.;)