sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Nyt on päässy käymään niin, että minua vaivaa flunssa. Vaivannut jo viime perjantaista asti, eikä ole ihan vielä hellittämässä. Ihme ja kyllä kuume ei ole noussut, mutta "ennakoin" flunssan tulon sen verran ajoissa, että oletuksen mukaan parin päivän päästä olen taas treenikunnossa.

Tähän väliin toivon, että kaikilla on ollut hieno ja mukava Isäinpäivä.:) Itse kävin aamulla veljen kanssa herättämässä oma isä kahvin ja kakun kera. Taisi se pari lahjaakin saada. Aamupäivällä kävimme Kokemäellä morjestamassa mummua ja pappaa. Mummu sai innostettua minut kutomaan lapasia viiden vuoden tauon jälkeen. Ehkä ennen joulua yritän saada ne valmiiksi, kun edellisiä en itse saanut koskaan valmiiksi. Illemmalla kävimme tuffan luona. Tuffan alakerrassa on karaokelaitteet. Kun nyt innoistuin kutomaankin niin olihan se pakko pari iskelmäklassikkoakin vetää veljen ja serkun kanssa. Henkisesti ikäni nousi vähintäänkin 40 vuotta, mutta kyllä se huomiseksi jo normaaliksi laskee..


Eilen pidin palaverin uuden valmentajani kanssa. Uutta treeni ohjelmaa aletaan kohta toden teolla tekemään. Tuli siinä illan aikana varattua kuukauden matka Gran Canariallekin. Pitkä treenileiri siis tulossa. Mainittakoon myös, että 22.11 lähden viikoksi myös Lappiin hakemaan kilometrejä hiihtäen.

1 kommentti:

Terhi kirjoitti...

Pikaisia paranemisia sinne päin!

Sun pitää tulla pitämään mulle uintikurssi tänne Åboon, kunhan paranet. Sattuneesta syystä oon nimittäin viettänyt aikaani melko paljon viime aikoina altaassa ja menee hermot, kun en osaa kääntyä!