sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Houbsan,

täältä suunnasta kuuluu välillä hyviä uutisia, sillä sain viikolla tietää, että helikobakteeri on mahastani saatu häädettyä. Toivon, että vatsavaivat ovat nyt menneen talven lumia. Huomaan kyllä, että vatsa ei ole ihan vielä palautunut rankasta antibioottikuurista, mutta hyvään suuntaan ollaan kuitenkin menossa.

Toinen hyvä uutinen on se, että uusi Trek-pyöräni on saapunut Riihikierto neloseen viihdyttämään minua. Tällä kertaa pyörä näyttää koottuna tältä=


Kuvasta on voi kuitenkin huomata, että sääolot pihalla eivät sovellu tällä hetkellä maantiepyöräilyyn, ainakaan tuolla pyörällä. Eilen kävin kuitenkin porukkalenkillä cyclolla, mihin oli laitettu maantierenkaat. Ei tarvinnut kuin parissa kohdassa hieman varoa jäätä. Muuten pystyi ihan hyvin ajamaan.

Niin tai näin, on minun etelään lähtöni taas lähempänä toteutustaan. Tarkkaa päivämäärää ei vielä tiedetä, mutta parin viikon sisällä en enää tämän maan seuduilla polje.

1 kommentti:

Parsifal kirjoitti...

Hyvän näköinen fillari. Itsellänikin olisi pyörän osto edessä, mutta kun lukee alan keskusteluforumeja niin... hillitöntä on.