tiistai 24. tammikuuta 2012

Kanrialta ollaan tosiaan palattu. Kuukausi sitten, heh. Reissu menikin kyllä kaikin puolin oikein mukavasti, joten ei ollut oikein tarvetta edes avautua mistään. Kilometrejä tuli kolmen viikon aikana noin 2250. Tunteja niiden hinkkaamiseen meni noin 90tuntia. Muuta säpinää tulikin sitten harrastettua seitsemän tunnin verran. Siis uintia ja hölkkäilyä. Leiri oli muutenkin onnistunut, kun aurinko näyttäytyi päivittäin. Epäonnea ei ollut kuin himpun verran. Waltterilta meni rengas ja sekin vain sen takia, että piti leikkiä.

Lierin jälkeen palauttelin noin viikon. Uimahallissa kävin oikeastaa vain näyttämässä leirillä saavutetut käsi-ja reisirajat. Tuli sitä palautteluviikolla silti hieman hölmöiltyäkin, kun kävin ajamassa Röret Runt 300- ajon Uudessakaupungissa. Ajatuksena kyseisessä ajossa on ajaa kilometrin lenkkiä 300 kertaa eli 300km. Itse tyydyin ajamaan vain 200km. Viimeiset kymmenen kilometriä jouduin ajelemaan aika hissukseen, kun vasen reisilihas alkoi temppuilemaan.

Leirin jälkeen tuli myös juhlittua isän 50-syntymäpäivää 60- luvun merkeissä. Juhlat olivat oikeastaan loistavat. Melkein kaikki olivat nähneet vaivaa pukeutumiseen, joten kuuluisuuksiakin tuli nähtyä. Hyvä fiilis on bileistä säilynyt tähän päivään asti. Hauskaa oli ja toivon, että joskus voin itse juhlia samalla tavalla omia viisikymppisiä.

Juhlien jälkeen otin vielä ihan kevyesti, kun oli olo, että flunssa iskee. Pari kevyttä päivää teki kuitenkin gutaa ja vältyin sairastumiselta.

Nyt on päästy jo vähän hiihtämäänkin, mutta tekniikka on tällä hetkellä aivan kadoksissa. Toivottavasti sekin vielä tänä keväänä löytyisi.

1 kommentti:

Heta kirjoitti...

Moi!
Kiva oli lukea, että teillä oli mukava Kanarian reissu.
Terveisiä Waltterille!
Matkustimme rintarinnan 16.12.'11 Las Palmasin kentälle :)
Toivon teille onnea ja menestystä harrastuksiinne!
Hyvää kevään jatkoa!
Helvi Piirainen Lahti :)