Viime torstaina olin valveillakin hyvin syvällä ajatuksissani, mikä mahdollisti sen, että menin Lyttylään menevään bussiin enkä Noormarkkuun menevään bussiin. Löysin itseni kymmenen kilometrin päästä kotoa. Aluksi ajatus nauratti, että pitäisi kävellä kotiin 10 kilometriä, mutta pienen hihitistuokion jälkeen ajatus alkoi itkettää. Soitin äidille ja kerroin mitä minulle oli käynyt. Onneksi äiti oli jo päässyt töistä kotiin ja pääsi hakemaan minut Lyttylän tienristeyksestä. Onnekseni kerkesin "rentouttavaan" hierontaan äitini ansiosta.
Eilen, perjantaina, en tehnyt yhtään mitään, mutta illalla olin kuitenkin kavereitten kanssa viettämässä iltaa.:)
Tänään nukuin pitkään, heräsin vasta kahdentoista maissa. Sitten aloin valmistautumaan maaston piirikisoihin. Valmistautumiseen kuului pitkä ja rauhallinen aamupala. Ennen kilpailun starttia pikkuveljeni Waltteri yritti opettaa minua keulimaan. Onnistuin kerran mielestäni aika hyvin, mutta toisella kerralla löysin itseni pussailemasta asfalttia. Waltsu sai ainakin makeat naurut ja minä kuhmun otsaan. Kisan ajoin verenmaku suussa ja ei silti kulkenut mihinkään. Piirimiestaruus kuitenkin lämmittää sydäntä.
1 kommentti:
Hyvin sä Lotta vedät.:D
Lähetä kommentti