torstai 1. marraskuuta 2007

Hyviä merkkejä

CIAO!

Taas on kertynyt aikaa, kun viimeksi kirjoitin. Aika on ollut niin sanotusti kortilla, mutta ei se mitään! Nyt olen taas elävien kirjoissa ja ehdin muutaman sanan huvikseni kirjoitella.

Viime viikolla vietin syyslomaa, mutta alkuviikon jouduin ottamaan rennosti treenien suhteen sykeraja/maitohappo-testin takia. Pientä treeniä tein kuitenkin, koska "treenittömillä" jaloilla on turha lähteä tekemään maksimisuoritusta. Testi sujui hyvin ja sain tarvitsemani sykerajat, mitkä olivat yllättävänkin matalat. Yllätyksenä pohjakunto kuitenkin todettiin hyväksi ja maksimia tarvisi vielä kehittää. Testin jälkeen kävin Subwayssä syömässä ja lähdin bussilla kohti Poria. Poriin päästyäni lähdin viel 1,5 tunnin spinningtunnille. Ei ollut kovinkaan herkkää.

Perjantaina kävin maantiellä ajamassa kahden tunnin lenkin. Pikkasen oli kylmä, kun tuuli kiersi ympärillä kokoajan. Lauantaina käytiin isomalla porukalla maastopyöräilemässä. Lenkin pituus oli viisi tuntia ja syke taas vaihteeksi yli pk-rajojen. Jos sitä ajamalla saisi sykkeen alas ja tekniikan kuntoon. Sunnuntaina aamuna lähdettiin maantievehkeillä liikenteeseen. Lenkki oli muiden mukaan rankenpi kuin edellisen päivän maastolenkki, mutta minulla oli toisinpäin. Syke oli 25 pykälää alempi ja olin totaalisessa vauhdin hurmassa! Ah, että maantiepyöräily on ihanaa..

Tällä viikolla olen vääntänyt uinti- ja juoksutreenien parissa. Pyörällä olen vain ajanut 50 minuuttia, rullilla. Ja tänään olin kahdella spinning tunnilla. Toinen kesti 45 minuuttia ja toinen 90 minuuttia. Jos noilla treeneillä ei kiri lähde niin ei sitten millään! Reidetkin on kuulemma kasvanut.;)

Huomenna menen aamulla taas vaihteeksi uimaan ja illalla mennään porukalla Jämille hiihtoputkeen hiihtämään. Putkessa pitäisi viihtyä koko viikonlopun ajan. Aika tylsäksi menee loppu peleissä, mutta vaihtelua sekin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aiai,sitä oltiin vaan subissa syömässä ja pitäisi kuurilla olla,ei näin... :DD

Lotta kirjoitti...

nooh, ei se nyt niin paha ollu.:D leipä minkä välis juusto..:D