maanantai 5. marraskuuta 2007

Niin käy joskus

Hiihtokauteni on nyt avattu Jämin hiihtoputkessa. Hiihto sujui pitkän tauon jälkeen rauhallisissa merkeissä, tai ainakin melkein. Sykkeet olivat kohtuu alhaalla, mutta reidet kipeytyivät suhteellisen aroiksi. Noin 80 kilometriä suksin 1,2 kilometrin baanalla viikonlopun aikana. Hiihdin sekä perinteistä että vapaata tyyliä. Lauantaina olin superahkera, sillä menin vielä juoksemaan hiihdon jälkeen ja illalla kelluttelemaan Ikaallisten kylpylään.

Jos aamulla tunsin kipua sisäreisissä niin nyt tunnen ainakin 11 kertaa enemmän kipua toisessa pakarassa, sillä kaaduin hierojalta tullessani pyörällä. Luulin, että osaan ajaa pyörällä jääkokkareitten yli alamäessä, mutta enpäs osannutkaan. Kaatumisen voisi luokitella samaan luokkaan kuin Linnean kaatuminen paritempotreeneissä. Onneksi kukaan ei kuitenkaa nähnyt, sillä heti maahan pudonneena tarkistin heti ympärilleni, että oliko tapahtuneelle silminnäkijöitä.

Olen tässä miettinyt, että viikot 44 ja 45 voisi merkata kalenteriin kaatumis-viikoiksi. Kukin saisi kaatua millä tavalla tahtoo ja kuinka pahasti haluaakaan. Sillä viime viikolla äitini putosi sillalta ja venäytti selkänsä.(Sillalta oli 0,8metrin pudotus maahan.) Minä taas lensin persuksilleni mutaan vain minishortsit ja takki päällä ja puristin käsissäni olevan mandariinin rusinaksi.

Ei kommentteja: