Epäonni on tainnu sanoa tahdon ilman lupaani. Voitte siis kuvitella, että eilisessä kisassa tapahtui jotain, mistä en ole innoissani tai muutenkaan iloinen.

Kisan startti oli kymmeneltä aamulla, mikä oli kiva juttu. Illan sai siis vain oleskella ilman mitään kummempia aktiviteetteja. Polkeminen 180 hengen porukassa ei tuottant vaikeuksia, eikä myöskään "uusi" pyörä. Kisa sujui loppuun saakka kova vauhtisena ja olen 99%sesti tyytyväinen ajooni, koska maaliin ajettiin, tosin heittävällä etukiekolla ja vääntyneillä kahvoilla. Aivan, olin siis taas kasassa. Viimeiset viisitoista kilometriä olivat paikan hakemista keulille, kaikilla. Ajo olis siis hyvin varomatonta. Kolmetoista kilometriä meni vielä hienosti kasoja vältellessä, mutta kun oli kaksi kilometriä enää maaliin edessäni tapahtui kasa ja minä tietysti mukaan. Yritin väistää, mutta se ei tuottanut muuta kuin törmäämisen. Noh, jatkanpa tästä vain eteenpäin.

Isän ajatukset fillari-lehden foorumilla tästä;

Mitäs pitäis tehdä?
- Lisää jalkaa, jotta voi ajaa keulassa?
- Apupyörät?
- Epilepsialääkitys?

Jalat olivat kisassa hieman hukassa edeltävän päivän matkustelun takia, mutta kuten jo sanoin oli vauhti minulle ihan ok. Keskisyke oli kuitenkin 170, joten ei ihan helpolla päästy. Kisan voitti Marianne Voss, joten kisassa oli myös maailman kärkinimiä.