Treenikausi on avattu ja treenit ovat sujuneet ihan hyvin. Olen tehnyt peruslenkkejä suurimmaksi osaksi maastopyörällä ja muutenkin monipuolista treeniä. Tälläkin hetkellä jalat ovat 'hellänä' eilisen kuntosaliharjoituksen takia. Huomenna olen menossa maastolenkiltä suoraan uimahallille tekemään uintitreenin porilaisten triathlonistien kanssa.

Vaikka siltä nyt tuntuisi, että kaikki olisivat tähän asti menneet nappiin niin se ei ole totta. Pari viikkoa sitten meillä täällä Porissa oli vuosittainen Tour de Pori ja aavistin jo aamulla hieman, että kurkussa kaikki ei ole kohdallaan. Neljän tunnin ajon jälkeen sanoinkin äidille taukopaikalla, että vie minut kotiin, koska 'rypäleitä' alkoi ilkeästi nousemaan kurkusta ylös. Seuraavana päivänä kuume nousi vähän yli 37 asteeseen ja sitä seuraavana 38 asteeseen ja vielä sitä seuraavana päivänä vielä 39 asteeseen. Kaiken kukkuraksi, kun kuumeeni laski, tunsin korvassa ihmeellisen tunteen. Se oli lastentauti se, eli korvatulehdus. En muista milloin viimeksi olisin korvatulehdusta sairastanut, vai olenko edes koskaan? Mutta vointi on nyt hyvä ja olen tämän viikon treenannut jo normaalisti.

Erikoista tällä viikolla on myös ollut se, että olen käynyt Kuntornissa vetämässä spinningtunteja. Viimeksi tänä aamuna. Hiki virtasi ja hauskaa oli!

Off-season on pidetty. Ei sitä kestänyt kylläkään kuin reilu viikko, eikä sekään ilman urheilua. Aloitin jo pyöräilyn viime maanantaina jolloin kävin isän kanssa pyörittelemässä pari tuntia. Tiistaina käytiin pikkuveljen ja isän kanssa maastolenkillä, johon mahtui mukaan makkaran paistot laavulla. Oli ihan mukavaa! Sainpahan taas pari mustelmaa jalkoihin eli niiden merkeissä rämmitään seuraavat 4-5 kuukautta.

Tänään olen käynyt vähän polskimassa ja yrittänyt saada lihaksia kipeiksi kuntosalilla. Hauskaa puuhaa sekin. Vielä olisi tarkoitus lähteä rämpimään metsäpoluille.

Päivää.
Nyt on taas luvassa Lottamaisia tarinoita, koska auttavaa välikättä ei ole nyt saatavilla. Se tarkoittaa siis sitä, että olen palannut Suomeen. Viimeisimmät kilpailut meni aivan plörinäksi, sillä pieni flunssa ei ottanut lähteäkseen. Onneksi sain kuitenkin pari ehjää kilpailua tehtyä.

Nyt olen aloittanut pyöräilystä 'off-seasonin'. Pientä urheilua tässä kuitenkin olen harrastanut. Eilen päädyin kahden vuoden jälkee rullaluistelemaan. (En kaatunut.) Tänään olen ollut jo noin kolme tuntia metsätöissä ja illalla ajattelin käydä testaamassa sählytaitojani. (Pyydän kuitenkin jo anteeksi jos satun hakkaamaan jonkun jalat tohjoksi.)

'Pitäisikö Lotan mennä armeijaan'-testitulosten äänet jakautuivat kaikille vaihtoehdoille suhteellisen tasan. Kuitenkin 40% äänistä meni vaihtoehdolle 'Sen pitää vain ja ainoastaan polkea pyörällä'. Toive siis toteutukoon. Olen kuitenkin hyvin pettynyt, että joku luulee minun olevan niin heikko, että en sitä täysvarustusta jaksaisi kantaa.. Eihän minun sitten olisi koskaan pitänyt jaksaa oikein mitään muutakaan raskasta? (Kuten pyöräilyä, hah?) Ja huomennakin olen menossa metsään taas rämpimään. Kokemusta siis olisi ainakin kosteista lokakuun päivistä, joten miksi ei siis öistäkin?

Huomentapäivää kaikille pyöräilyfanaatikoille. Tänään oli tarkoituksena osallistua pyöräilybakkanaaleihin Belgian sydämessä, Flanderin aroilla, lehmänlannan ja sateen keskellä. Valitettavaa on, että aikeeksi tämä vain jäikin, sillä eilen illalla minua kiukutti. Olennaista kisaamattomuuden kannalta on tietenkin kiukutuksen syy, ei niinkään itse kiukutus. Eli, olo oli/on kuin mankeloidulla, lahnamainen, hengitys kuiva jne.

Olen siis taas kipeänä, voihan fagerholm!

Olo ei kuitenkaan aivan mahdoton, eikä lämpöä ole, joten
toiveissa siintää ihmeparantuminen huomiselle, ja että jotenkin saisi vielä tämän vihoviimeisen kisaviikon vedettyä läpi, kunnialla tai ilman.

Asiasta asepalvelukseen: aamiaispöydässä paljastin palasen sisimpääni; olen misandristi, näin vapaasti ilmaistuna. Toisin sanoen, tahdon armeijaan. Komentamaan miehiä, alistamaan, nöyryyttämään. Kenties myös koettelemaan omia rajojani, mutta se on sivuseikka. Teltassa en tahtoisi nukkua, ainakaan syyssateilla. Raja se on sekin.

Mainittakoon vielä, että minulta ei riitä ymmärrystä nettispekuloijille, jotka epäilevät uudistuneiden blogitekstieni olevan päihteidenkäytön seurausta. Kuulkaas ilvekset ja muut metsänelikot, sitä kutsutaan assosiaatiokyvyksi. Jos assosiaatiot nyt sattuvat osumaan logiikkahermoon, niin niistä voi muodostua nk. tajunnanvirta, joka taas voi olla monen saavuttamattomissa ilman luovuusjuomaa. Ja sellaisia juomia eivät urhelijat kisojen keskellä kuluta. Ugh.

Oikein hyvää myöhäisiltaa rakkaat sananlaskijani.

Olen ja inhonsekaisin tuntein seurannut viimeisimmästä blogimerkinnästäni siittynyttä diskurssia internetin virtuaalimaailmassa, ja tavoistani poiketen olen päättänyt vastata useilla eri palstoilla esitettyihin suorastaan pöyristyttäviin syytöksiin, joiden mukaan blogini sisältö ei olisikaan omaan hengentuotettani. Tämä moraalisesti arveluttava syytös ei pidä paikkaansa, vaan on täyttä humpuukia.

Toinen väite, joka loputtomasta spekulaatiosta on derivoitavissa, on epäilys nollatoleranssin puutteesta. Tämäkin väite on paikkaansapitämätön, ja sen esittäjät tulisi alistaa vähintään kolmen tunnin mittaiselle Margareth Thatcherin kootut puheet- kimaralle. On kohtuutonta luulla, että naisurheilija voisi olla luova vain ja ainoastaan vaikutuksen alaisena tai jos on mies. Tai vieraillut Amsterdamissa. Tällainen luulo voidaan rinnastaa jopa sovinismiin, ja sellaisesta minä en pidä.

Päivän tapahtumiin: ajoin kolmen tunnin alivauhtisen (kyllä vain, triatlontermi) lenkin, jonka tarkoituksena on mitä ilmeisimmin ajaa alivauhtia. Älkää kysykö enempää. Lopun päivää vietin tylsistyneenä makuukammiossani, sillä aina ilahduttavan kohteliaat ja lipevät poikaset olivat viettämässä päivää jossain Flaamien Ardenneilla, mukulakivien ja seinänousujen valtakunnassa. Itse en valitettavasti reisi päässyt mukaan, sillä järkeiltävissä olevista syistä on selvää, että alivauhtisen harjoituksen aikaansaaminen edelläkuvatussa valtakunnassa ei olisi ollut kovinkaan suurella todennäköisyydellä mahdollista.

Seuraava starttini on sunnuntaina, yllätys yllätys, juurikin edellämainitulla alueella, joten jonkinlaista nousua on ainakin odotettavissa. Normaalisti en nousuista juurikaan innostu, mutta nyt minut on saatu psyykattua sellaiseen transsiin, että oksat pois kaikilta nousuilta ja muilta sen tapaisilta, possujuniltakin. Kunto nimittäin alkaa näyttää itseään, ja odotan viimeisistä kisoista vielä edellistä viikonloppua parempaa tulosta. Antaa siis reisien hoitaa puhumisen. Norjaksi.

Ehkä muuten olette, rakkaat lukijani, ihmetelleet miksi Norja esiintyy blogissani niin kovin tiheästi. Reisi. Se johtuu siitä yksinkertaisesta faktasta, että huoltopoikani (ne komeat) ovat olleet äärimmäisen kiinnostuneita kyseisestä maasta, ja alkaneet jopa opiskella norjaa lähestyäkseen mahdollisia morsian-ehdokkaita pyöräilykilpailujen yhteydessä, päästäkseen pikaisiin naimisiin ja saadakseen sitä kautta pikapassin Norjaan. Mutta miksi juuri Norja, kysytte. Kysymyksenne on oikeutettu ja looginen, mutta vastaus siihen ei sitä samaa ole. Poitsujen mukaan Norja on hieno maa, monipuolinen, pitkä, muttei kovin leveä. Kauniskin on kasvoiltaan mokoma.

Myönnettäköön, että edes naisen epälooginen logiikka ei aina pysy huoltajieni kannoilla, mutta siitä huolimatta reisi yritän ymmärtää. Ja pysyä kaukana, kun talon toisen päädyn huoneesta kantautuu iltaisin tyttömäinen kikatus. Reisi.

Lopuksi selvennettäköön, että tässä weblog- merkinnässä satunnaisen epäsäännöllisesti esiintyvät reisi- sanat on laitettu sinne ajanvietteeksi tietyillä foorumeilla vaikuttaville sananhavaitsijoille/laskijoille. On enemmän kuin palkitsevaa tietää olevansa hyödyksi ja huviksi, ehkä jopa päivän tarkoitukseksi tässä harmaassa syyssäässä.