Hei,

uusi kausiharjoittelu on sujunut tähän mennessä mukavasti. En ole ollut sairaana, *koputtaen puuta*, viimeiseen kahteen kuukauteen ja se on jo pitkä aika. Muistelen vain viime vuotta, kun olin aina kaksi viikkoa sairaana ja kaksi viikkoa 'terveenä'. Nähtävästi tänä vuonna nautitut 50-75µg D-vitamiinia ja 20ml Floradixia päivittäin ovat auttaneet pitämään vastustuskykyni korkealla. Suosittelen niitä kyllä jokaiselle tällä hetkellä.

Olen onnellinen tällä hetkellä, sillä lumi on peittänyt ainakin Satakunnan seudun maan. Alkoi pikku hiljaa masentamaan tuo pimeys, mutta onneksi lumi tuo kivasti edes pientä pirteyttä tämän tytön elämään. Odotan vain, että lunta olisi jo niin paljon, jotta voisin päästä luonnon laduille hiihtämään. Nähtävästi Poriin on luvattu, että se mahdollisuus olisi jo tänä iltana, mutta uintiharjoitukset eivät salli lähteä hurjastelemaan Poriin ja takaisin. Raumalle voin odottaa latuja ehkä kahden viikon sisään? Levin lumileirille olen lähdössä Noormarkun Nopsan kanssa 4.11, kuten edellisten vuosien tapaan.

Karhuhallin treenitkin ovat alkaneet kaksi viikkoa sitten. Ensimmäinen vuoro meni ihan päin honkia, kun olin kaksi päivää intoillut liian kovilla tehoilla, eikä viikon tärkeimmästä harjoituksesta meinannut tulla yhtään mitään. Viime viikonlopun vuorolla meno oli kuitenkin jo erilaista ja sain tehtyä määrätyn harjoituksen puhtaasti läpi. Vedot tuntuivat jopa suhteellisen helpoilta.. Juorujen mukaan jopa kovempaa kuin yksikään veto viime vuonna ja ajoin silloin kuitenkin vuorovetona vedot ja nyt ihan yksin. Suunta on siis ehkä oikea.. Tosin sen näkee sitten taas ensi torstaina, kun joudun/pääsen ajamaan kuntotestin..

Kivaa alkavaa viikkoa,

Lotta

Päivitykseni tälle sivulle näyttävät harventuneen jo harvennetusta tahdista jo ihan olemattomaan. Jotenkin on ollut vaikea motivoitua pitkien päivien jälkeen kirjoittamaan kertausta jo tapahtuneista asioista, vaikka niin minun kuuluisi tehdä. Viimeisen vuoden (viimeisiä kuukausia ei kuitenkaan lueta mukaan) on ollut tähän mennessä rankin, vaikka sitä päälle päin ei ehkä (=hyvinkin helposti) ole voinut nähdä.

Urheilu ei tuottanut enää sitä mielihyvää, mitä tapahtui aikaisemmin. Voiton janoaminen ei enää tuntunut kovin tärkeältä ja olin jo tyytyväinen maaliin päästyäni. Muiden olalle taputukset muuttuivat lähinnä kuran jauhamiseksi selkäni takana. Ei ollut helppoa lähteä yksin pyöräilyn perässä toiseen maahan, vaikka sitä kaikkein eniten elämässä halusi. Tuntuu pahalta ajatella, kuinka paljon on uhrattu kaiken sen eteen, mistä ei olekaan ollut ihan varma.

Nyt voin kuitenkin kyyneleet silmissä kertoa, että niihin asioihin on tullut muutos. Olen päässyt muuttamaan omilleni ja lähtenyt opiskelemaan kansainvälistä kauppaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa Raumalle. Aloitin uintiharrastukseni uudestaan ja olen käynyt neljä kertaa viikossa uuden uintiryhmäni kanssa treenamassa viikolla. Kädet ovat olleet kovilla parin vuoden tauon jälkeen. Olen innostunut uudestaan pitkistä maasto- ja maantielenkeistä ja siitä kuinka se tuo hyvän olon.Sen tunteen kun pääsee konttaamaan kotiin rättiväsyneenä. Olen vihdoin löytänyt sen pitkään kadoksissa olleen janon, jossa haistatetaan kaikille närhen munat. Tämänkään hoksaamiseen ei tarvittu kuin kaksi ylimääräistä vuotta, joka sisälsi pykimistä omia vanhempia vastaan (lue; kahdenkympin uhmaikä). Tästä edes taidan kuunnella vain heitä, vaikka ei mistään mitään tietäisikään. Ei enää poraamista kisan jälkeen, että ketuiks meni, kiitos.

Tällä hetkellä parasta tässä jutussa on se, että minun itsessään on hyvä olla. Terveyteenikin ollaan puututtu ja kävin noin kaksi viikkoa sitten vatsatähystyksessä, mikä on ehkä kamalin toimenpide, mitä minulle on koskaan tehty. Tulokset tulevat viikon sisällä, vaikka pelkäänkin pahinta, että mahani on vain herkkä stressille.

Moni on tullut sanomaan usein, että 'Lotta, päivität blogias ihan hemmetin harvoin. Tee asialle jotain.' Se ei minun tapauksessani auta, joten yritän tekniikan ihmelapsena paneutua Twitterin saloihin ja päivitellä sitä yhtä tajaan kuin Facebookin tilapäivityksiä ja ne tulisivat sitten suoraan tänne. Sitten tekemisen puutteessa voisin kirjoitella pidempiä raapustuksia. Facessa kun tulee muuten roikuttua pitkin päivää.. Joten tämä vois sitten olla toinen muutos niin sanotun synkän ajan jälkeen.. (Kuulostaa jotenkin rankalta, että urheilu on elämä? Nice.)

HOLA ! Pitkästä aikaa koitan taas taikoa pieniä taikoja ja saada itseni päivittämään kuulumisiani. SM-maantiekisojen jälkeiset päivät menivät lähinnä palautellessa taudista ja tehdessä vähän muutakin kuin pelkkää pyörällä junnaamista eli kävin maauimalassa kellumassa ja niin edelleen. (Pieni uintipistos muutenkin hieman ärsyttänyt tätä mimmiä, joten olisiko aika hakeutua takaisin jonkun uintiryhmän pariin ?? JOO !)

Jostain kumman syystä osallistuin myös ratapyöräilyn SM-kisoihin Turun velolle. Ne kisat eivät menneet todellakaan hyvin. Lihakset olivat sen verran väsyneet saman viikon treeneistä, että ylikovista vedoista radalla ei yksinkertaisesti tullut yhtään mitään. Lihakset eivät menneet hapoilla ja ajaminen näytti lähinnä pykimiseltä. Pientä kolarointiakin tapahtui eräajon viimeisessä lähdössä, mutta kaikki selvisivät kuitenkin naarmuitta. Ainoa plussa oli Kaarinassa tapahtunut huolto, kun näin pitkästä aikaa Linneaa, joka pitäisi myös saada ensi kaudeksi kuntoon ;) Waltsu ajoi kyllä ne kisat uskomattoman hienosti pokkaamalla kolmannen sijan kakkoselta ! Edes vähän lämmitti asia-pyöräily sinä viikonloppuna mieltä.

Ratakisojen jälkeen matkustin taas ajamaan Belgiaan. Ensimmäinen kisa oli 1.2 gategorian kisa Belgian Boezingessa. Olin hieman peloissani jaloistani, mutta toimivathan ne ihan hyvin. Mahikset oli kympin sakkiin, mutta tuli hieman törmäiltyä viimeisessä kurvissa ja 500 metrin loppukiri vauhdista zero oli aika mahdotonta. 19 sija kuitenkin lämmitti mieltä vaikean ajan jakson jälkeen. Parin päivän palauttelun jälkeen matkustimme teamin kanssa Ranskaan ajamaan Tour de Limousin kisa, joka sisälsi neljä todella haastavaa etappia kovien kuskien seurassa. Minulla ensimmäinen kisa sujui yli odotusten, mutta heti seuraavan päivän tempo vei jalat ihan täysin alta. Asento tempopyörässä oli suorastaan surkea. Uusi aika-ajotanko ja liian pitkä stemmi toi suuria ongelmia haastavalla radalla, joka sisälsi lähinnä korttelia ja mäkeä. Pyörän valinta olisi voinut olla parempikin, kun se maantiepyöräkin riveistä löytyi, mutta minkäs tekevälle enää mahtaa. Tempo veti muutenkin persuksen niin jumiin uudesta asennosta, että seuraavan päivien ajot menivät suoraan sanottuna penkin alle. Viimeisellä etapilla silmissäni viilsi jo maailmancup-kisa Vårgårdassa, joten hyppäsin huoltoautoon ja annoin ajatuksen viedä menojaan.

Minun piti vielä yksi kisa ajaa Belgiassa, mutta eivät siat päästäneet kuin 50 ensimmäistä viivalle korttelikisaan. Olin hyvin, hyvin vihainen, mutta luultavasti Riihikierrossa olisi ollut vielä vihaisempaa väkeä, jos olisin heti etappikisojen jälkeen lähtenyt heti rynnimään kisoihin. Harmittaa silti, kun reitti oli niin magee !!

Noh, kuitenkin, matkustin siis Ruotsin Vårgårdaan Suomen maajoukkueen ( Anne Palm, Sari Saarelainen, Laura Lilja, Virva Koski, Anna Lindström) kanssa. Sää oli aivan hanurista koko reissun ajan, mutta eniten hanurista oli se, että Palmin Anne törmäsi joukkuetempon kisa-aamuna auton kanssa ja päätyi sairaalaan. Reisi mokoma repesi ja rystysetkin pääsivät koto Suomessa leikkauspöydälle ja ihan vain sen takia, että autoilija ei katsonut oikealt tulevia. Se oli iso pettymys joukkueelle, mutta hoidimme kisan niinkin hyvin, että olimme sijalla 19 ! Tosin ennen kisaa oli pientä säheltämistä muutenkin, että ihan tosissaan ajettiin hyvin. En sitten kuitenkaan tiedä, mitä tapahtui kahdessa yössä tempon jälkeen, kun maantiekisassa piti ainakin parin suomalaisen päästä maaliin.. Kaikkien perässä kuitenkin luki dnf. Mielestäni siihen oli mahdollisuudet, mutta kaikki järjestelyiden yksityiskohdat jätän mainitsematta, mitkä minusta meni vikaan. Haiskahtaa jotenkin kovasti .... toiminnalta. Jos jotain hyvää hakee niin teamihenki oli loistava Suomen kamaralle asti!!

Suomeen palattuani reissasin melkein heti Kuopioon triathlon kisoihin tekemään pienen pienen comebackin. Piti vähän verestää muistia, mutta aika hakusessa oli. Uinti kulki odottamattoman hyvin, mutta sen jälkeen kun piti hypätä pyörä päällekin vielä ja juosta ! Pyörä oli ihan sanoinkuvaamatonta ja juoksu vielä enemmän ;D Juoksu oli lähinnä youtube-kamaa, mutta hopeinen mitali saatiin kaulaan ja uusi Festinan kello ranteeseen. Kivat kisat ja hieno keli. Ehkä ensi vuonna uudestaan ? Ps. JALAT ON KIPEÄT.

Heipä hei,

Suomessa ollaan ja ei niin hyvissä merkeissä. Ikää tullut taas vuosi lisää ja flunssa painaa päälle vieläkin. Olin viikko sitten käymässä Belgiassa, jonka tarkoituksena oli, että ajaisin Hollannissa kolmen päivän etappikisan. Kisa oli juuri minulle tehty eli paljon sivari osuuksia ja tasaista tasaisen kovaa. Muun muassa yhdellä etapilla oli kaksi kolmen kilometrin pitkää siltaa. Ensimmäinen etappi oli 7.1 kilometrin tempoajo, joka sujui vielä ihan kohtalaisesti, mutta eroa kuitenkin kärkeen jo 1,5min. Voittaja oli Hollantilainen Kirsten Wild. Seuraavan päivän aamuna tunsin pientä väsymystä, joten pieni pelko jyskytti takaraivossa, että kipeäksi ollaan ehkä tulossa. Kisa ei todellakaan kulkenut odotusten mukaan ja putoaminen pienenpään porukkaan tapahtui jo 80kilometrin ajon jälkeen pahalla sivariosuudella. Seuraavana yönä tunsin kuinka toinen puoli kaulastani turposi ja korvat alkoi särkeä. Päätin sitten aamulla jättää starttaamatta, mikä oli aivan oikea ratkaisu, sillä kuume nousi illan tullessa.

Kipeäksi tuleminen pilasi myös maantiepyöräilyn SM-kisat Sulkavalla. Matkustin kipeänä Belgiasta kuumeen kourissa kotiin ja lämpö ei tahtonut laskea. Sairastelu ol vienyti kunnon kunnolla alas tärkeän päivän koittaessa ja ajamisesta ei tullut yhtään mitään, mutta maaliin asti kituuttelin ja toivoin, että maaliin olisi päästy porukassa. Toivo oli kuitenkin turhaa, sillä about 15km maalia kolme tyttöä pääsi irti ja se pysyi loppuun asti. Onnea mitalisteille !!

Päivityksiä pitkän ajan takaa

Roeselaeren kisa viime kuussa ei mennyt aivan nappiin vatsavaivojen vuoksi, joten tuli pieni 'masennus' ja en oikein välittänyt päivitellä sivuja. Varsinkaan, kun Luxemburgin kisatkaan eivät ihan sujuneet, vaikka kyseessä olikin 1.1 ja 1.2 kilpailut minulle ei niin sopivalla reitillä. Ajoin kyllä molemmat kilpailut maaliin, mutta en siinä terävimmässä päässä kuitenkaan. Kilpailut olivat hyviä harjoituksia tulevaisuuteen. Kilpailut olivat muutenkin todella hektisiä ja kasat olivat tiuhassa.

Nyt on kuitenkin tullut myös onnistumisia. Kotona käydessäni osallistuin korttelien SM-kilpailuihin ja sieltä tuli viime vuotiseen tapaan voitto. Jalat olivat hyvät, vaikkakaan en päässyt irtiottoyrityksessäni irti muista tytöistä kuin vain viiden kierroksen ajaksi. Se on hienoa olla polttomerkitty aina tälläisissä kisoissa. Pieni hetki kotona teki myös muutenkin hyvää ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa kavereita. Nyt olen kuitenkin puolitoista viikkoa sitten jo tullut Belgiaan takaisin ajamaan kisoja.

Sain heti saapumispäivänä kännykkääni viestin, että haluaisinko lähteä kisamaan Saksaan kriteriumin merkeissä. Ajattelin ensin, että huh, ei varmaan ole kauhean hyvät jalat kaiken matkustuksen jälkeen, mutta lähdetäänpä silti kokeilemaan. Se kannatti, sillä pääsin tuulettelemaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa kolmos-podiumille kukkapuskan kanssa. Sää oli hieman kylmä ja jalat olivat alussa hieman tönköt, mutta kisan edetessä eteenpäin tunto jalkoihin tuli hyvin äkkiä ja napsin kisasta myös pari välikiriä tuoden hieman rahaa ja sitä saksalaisten kuuluisaa salamia. Kisarupeama jatkui heti seuraavana päivänä perjantaina tavallisessa kermiksessa. Jalat tuntuivat hyviltä ja ajattelin, että tänään on myös hyvä päivä. Kisa kulki puoleen väliin, kunnes ajoin pienen kanttarellin yli ja pyörä tumahti sen verran kovaa reunukseen, että upouusi wattimittarini irtosi telineestään ja lensi kauas luotani. Se oli sekunninsadasosan ajattelu ja kääntö takaisin hakemaan mittaria takaisin. Keltainen ihme kyllä löytyi, mutta tälläisissä kisoissa ei ole huoltoautoja monen montaa perässä vaan vain yksi ja ambulanssi. Tälläisessä kisa on siis todella vaikea päästä takaisin porukkaan, varsinkin kun jos pääjoukko on jo minuutin päässä, joten jätin kisan kesken ja keskityin seuraavan päivän kisaan, joka oli siis viime lauantaina. Kisa käytiin Houthalenissa ensimmäistä kertaa koskaan. Reitille oli saatu jopa hieman korkeuseroja ja olin yllättynyt, että minä olin porukan ensimmäisessä porukassa enkä toisessa. Kisan kulku minulla meni vain niin, että istuskelin porukassa ja lopussa vasta antaisin kaikkeni, mitä jaloista löytyy. Kisassa oli mukana Australian maajoukkue ja se tekikin lopuksi tulleen ryhmittymisen helpoksi, kunhan olisi lähellä Australiaisten 'junaa'. Se ei kuitenkaan ihan onnistunut ja olin hieman turhan takana, mutta sain silti hinattua itseni maaliviivan yli kolmantena. Olen siis päässyt tuulettelemaan jo kaksi kertaa tämän reissun aikana tänä vuonna ja olen tyytyväinen. Sunnuntaina olisi myös ollut vielä kisa, mutta siunasin sunnuntaina harjoittelulle kilpailemisen sijaan. Ajoinkin viiden tunnin lenkin porukkaryhmässä ja hauskaa oli !

Tällä hetkellä odottelen kisaan lähtemistä jonnekin toiselle puolelle Belgiaan, joka on vasta puoli kahdeksalta illalla. Myös huomenna on kisat, mutta en muista missä ja maanantaina kriterium Saksassa. Can't wait. Sitten tulenkin taas ensi viikon torstaina käymään kotona pääsykokeiden ja Viron Rattarallin takia. Sitten taas tänne takaisin ajamaan yksi kolmen päivän 2.2 kisa Hollannissa ja sitten SM-kisat.. Niiden jälkeen taas tänne takaisin ja toivon, että minut nähdään vasta aika-ajojen SM-kisoissa seuraavan kerran Suomessa. Aika tuntuu kulkevan kovin nopeasti....

Ensimmainen kisa on ajettu. Kisa ajettiinkin sunnuntaina, eika lauantaina.. Oli vahan managerit ja ajajat hieman sekaisin viime viikolla, mutta haitanneeko tuo.

Kisa sujui kohdallani ihan kohtalaisesti. Olihan kisa ensimmainen tana kautena. 130 kuskin ryhmassa ajo ei kuitenkaan pienilla teilla ollut ihan heti hallussa, joten senkin takia menetin mahdollisuuteni paasta kisan ratkaisevaan irtiottoon. Koko kisa oli muutenkin taynna sivutuuliosuuksia ja nouseminen ylos karkeen oli melkein mahdotonta. Irtioton ollessa jo puolen minuutin paassa koitin tehda itselleni kisasta rankempaa ja yritin tehda iskuja, mutta yksin oli vastatuuliosuuksilla hyvin vaikea kestaa.. Viimeisella kierroksella kavi kuitenkin niin, kuten yleensa pitaa ja on tapana noin isossa ryhmassa, etta tuli kasa. Paasin mukaan tahan kekoon, mutta pahin 'vamma' on pikkusormessani ja on jo parantumaan pain. En kuitenkeen tuntenut missaan vaiheessa kisaa, etta olisin ylitsepaasemattoman tiukilla. Joten tasta on kai ihan hyva jatkaa. Eli ei sen kummempaa.

Seuraava kisa on Belgian Roeselaeressa 25.4. Sitten olisi ensimmainen ja toinen toukokuuta Luxembourgissa pieni etappikisa, kunhan saan lentoja vahan vaihdettua .. Kolmas paiva tulenkin sitten kaymaan kotona ajamaan SM-korttelit ja tekemaan parit paasykokeet.

No onpas mennyt taas pitka aika, kun viimeksi olen tata sivustoa paivitellyt. Kuten kuitenkin huomaatte, aakkosista puuttuvat aakkosten pisteet ja muut tilpehoorit. Matkustellut siis olen. Pienena akkilahtona paatin lahtea Chebici-Iskun miesten kanssa Espanjan Benidormiin 11 paivaksi, tosin pojat viihdyttivat jutuillaan ja biiseillaan minua vain 7 paivan ajan ja lopun ajasta Focuksen tytot paakaupunkiseudulta.

Treenit sujuivat siis ensimmaisen viikon ajan poikien peesissa vauhdikkaasti. Leirin aikana tuntui jo, etta jalkoihin tuli vauhtia jonkun verran lisaa. Pitemmat maet jouduin ottamaan hieman kevyemmin, mutta lyhyemmat puikot pysyin ihan kohtuullisesti perassa. Poikien lahdettya, pidin ansaitun lepopaivan ja aloin heti seuraavana paivana treenaamaan muiden tyttojen kanssa. Heidan kanssaan ajoin pisimmillaan kuuden tunnin lenkin ylamakia hinkaten, tietenkin. Viimeisena paivana kavin antamassa pieneksi ajaksi vetoapua Heljalle ja Karoliinalle, kun he lahtivat hakemaan vuokra-autoa Alicantesta, jotta saivat tavaramme ja pyoramme kuljetetuksi lentokentalle. Hotellille takaisin paastyani minulla oli vain ja ainoastaan 20 minuuttia pakata pyora ja kayda suihkussa, hyvalla avustuksella se kuitenkin onnistui.

Viime perjantaina lahdin siis jatkamaan matkaani ja matkani vaihe on nyt Belgian Loenhout. Kavin jo lauantaina tsekkaamassa tiimin kanssa tulevan Roeselaeren reitin (ja oli muuten aika kova treeni). Maasto on talla kertaa hieman vaativampi, mita viime vuonna, mutta katsotaan miten taman likan kay siine kisassa parin viikon paasta. Ensimmainen kisa on kuitenkin ensi lauantaina taalla Belgiassa. Kunto talla hetkella vaikuttaa kohtuulliselta, mutta viela hieman vasyneelta leirin jalkeen.

Houbsan,

täältä suunnasta kuuluu välillä hyviä uutisia, sillä sain viikolla tietää, että helikobakteeri on mahastani saatu häädettyä. Toivon, että vatsavaivat ovat nyt menneen talven lumia. Huomaan kyllä, että vatsa ei ole ihan vielä palautunut rankasta antibioottikuurista, mutta hyvään suuntaan ollaan kuitenkin menossa.

Toinen hyvä uutinen on se, että uusi Trek-pyöräni on saapunut Riihikierto neloseen viihdyttämään minua. Tällä kertaa pyörä näyttää koottuna tältä=


Kuvasta on voi kuitenkin huomata, että sääolot pihalla eivät sovellu tällä hetkellä maantiepyöräilyyn, ainakaan tuolla pyörällä. Eilen kävin kuitenkin porukkalenkillä cyclolla, mihin oli laitettu maantierenkaat. Ei tarvinnut kuin parissa kohdassa hieman varoa jäätä. Muuten pystyi ihan hyvin ajamaan.

Niin tai näin, on minun etelään lähtöni taas lähempänä toteutustaan. Tarkkaa päivämäärää ei vielä tiedetä, mutta parin viikon sisällä en enää tämän maan seuduilla polje.

Gran Canarialta ollaan nyt koko perheen voimin palattu. Oli pientä hässäkkää, sillä isäni ja minun passini olivat vielä eilen hyvin, hyvin kadoksissa. Pienten murahdusten jälkeen tajusin alkaa etsiä tulovaatteistani passeja ja löysinkin ne sitten tietokonelaukustani. Pääsimme siis onnellisesti lähtemään kohti kotia. Auton kanssa oli kyllä pientä ongelmaa, kun se oli seissyt Helsinki-Vantaan parkkipaikalla sen kolme viikkoa. Hieman oli jäässä, mutta aamu kuudelta pääsimme turvallisesti Noormarkun Mäntylään.

Treeneistä en ole vielä tehnyt minkäänlaista yhteenvetoa, mutta joka päivä treenasin ja treeni tunteja tuli lähemmäksi 100. Lähinnä poljin pelkästään pyörällä, mutta kävin myös välillä uimassa ja juoksemassa. Iltaisin harrastin yleensä vielä myös pienen pilateshetkisen.

Alkuleiristä meno oli aika vaikeaa helikobakteerikuurin takia, mutta päivien edetessä voimat palautuivat ihan hyvin kehoon. Sykkeet olivat aika tapissa ensimmäisten päivien aikana, vaikka ei niin pahalta tuntunutkaan, mutta se on muutenkin normaalia, kun pääsee jauhamaan erilaista maastoa kuin kotona. Viimeisinä päivinä tehdyt treenit menivät jo odottomattomankin hyvin lähtökohdat mukaan ottaen. Yhtenä päivänä kävimme tekemässä mäkivetoja ja jäin viime vuotisesta ajastani ilman kiriapua 25sekuntia, joten ei tässä ihan rapakunnossakaan olla. Ottaen huomioon, että viime keväänä olin todella hyvässä iskussa.

Kelit olivat melkein koko leirin ajan aurinkoiset. Alkupäivinä oli pientä sadetta, mutta ei haitannut treenaamista. Lämmintä riitti.

Nyt on pieni palautumisjakso ja viikon päästä mahasta kontrolliin varmistamaan, että onko bakteerit häädetty vai ei. Kohta puoliin pitäisi lähteä katsomaan tykkimiestä Niinisalon sotkuun. :)

Heipsan!

Aikani on kulunut viime viikon ajan terveyteni hoitamisessa. Vatsataudin jälkeen olin aika kovassa nestehukassa ja luultavasti sen ansiosta vastustuskykyni petti ja sain taas flunssan hoidettavakseni. Lauantaina kävin kuitenkin ajamassa aivan hissua ja illalla kävin kokeilemassa Zumbaa. Oli ihan kivaa kokeilemassa jotain uutta. Sunnuntaina pidin kuitenkin lepopäivän vielä ja olin kannustamassa Noormarkun Nopsalaisia voittoon piirinmestaruuskisoissa. Tänään kävin aamupäivällä hiihtämässä, mutta kroppa nosti aika herkästi sykkeet ylös vielä, joten rauhassa mennään vielä.

Rauhallisuuteen on muutenkin syytä, sillä kahden vuoden vatsavaivoihini on nyt löytynyt syy. Testitulosten mukaan minun vatsastani löytyi helikobakteeri, joka häädetään viikon lääkekuurilla ja toivon, että sillä tavoin se saadaan häädettyä kropastani kokonaan ja oksentelu ja muut mahavaivat voivat olla historiaa. Toivottavasti ei tule muuten mitään jälkitauteja, sillä matkaamme sunnuntaina isäni kanssa Gran Canarialle kolmeksi viikoksi. Siellä olisi nyt todellakin kiva saada kunnon leiri aikaiseksi. Ja jos nyt teistä sattuu olemaan 14.2-7.3 välisenä aikana siellä treenaamassa niin viestiä voi laittaa osoitteeseen lotta.lepisto(at)hotmail.com.

heijsan!

Tässä viimeisten kolmen päivän aikana on tullut tehtyä oikein kunnon tyhjennysharjoitus. Maanantaina, kun lähdin aamulla vetämään spinningtuntia jo kello seitsemän tunsin, että maha kiemurtelee oudosti. Ajattelin, että jännitän vain kyseistä tuntia. Tunti meni ihan hyvin, mutta kun pääsin takaisin kotiin, oli juostava halaamaan vessanpyttyä ja kertoa sille norjaksi tapahtuneesta. Maanantai ja tiistai menivät siis halaillessa ja ajattelin, että keskiviikkona voi jo lähteä kevyelle lenkille, mutta kuinkas ollakkaan mahavaivat siirtyivät toiseen puoleen kropassa ja yksi päivä lisää tyhjennystä. Nyt on posket hieman lommolla, ainakin niin luulisin.;D Illalla kohti spinningiä.

Viikonloppu tulee olemaan erikoinen, sillä aion osallistua talvitriathloniin. Kisa käydään Porissa niin, että lauantai iltapäivällä käymme uimassa kilometrin ja seuraavana päivänä eli siis sunnuntaina hiihdämme kympin ja juostaan päälle vitonen. Koko lysti maksaa uimahalliin sisäänpääsymaksun, että kaikki ovat tervetulleita!

Vuoden ensimmäiseen päivitykseen meni kyllä nyt vähän liian kauan aikaa.. Sori!!

Treenit ovat kuitenkin sujuneet ihan hyvin paria kömmähdystä lukuunottamatta. Vuoden vaihdos tapahtui todella rauhallisissa merkeissä. Pidimme Noormarkun läksiäisjuhlat, kun liityimme naapurikaupunkiimme Poriin. Orava säilyy kuitenkin iloisesti mielissämme, emmekä unohda sitä koskaan, aamen.

Pari päivää vuotta 2010 vietettiin rauhallisesti kunnes oli Katan ja Antin häitä juhlittava Reposaaren kirkossa ja Karjarannan Suomalaisella klubilla. Häät olivat kerta kaikkiaan ihanat ja varsinkin morsiamen puhe tuotti minullekin kyyneleitä poskille.

Häistä asti viime lauantaihin, treenit menivät hyvin ilman mitään ongelmia. Aamulla kävimme vetämässä vetoja Karhuhallilla ja iltapäivällä olin hiihtämässä, jonka jälkeen menin pelaamaan sählyä Chebici-Isku teamin leirille Porihallille. 40 minuuttia menivät hyvin kunnes tuli tilanne ja hieman yllytettynä juoksin kuin tuli hännän alla, mutta vastaiskuna jotenkin vain törmäsin vastapelaajaan ja kaaduin suoraan nilkkani päälle. Nilkka turposi kohti iltaa kohden kananmunan näköiseksi patiksi. Se kuitenkin laski kylmä- ja sidehoidolla. Seuraavana päivänä käveleminen oli kuitenkin vaikeaa, mutta lähdin silti kuitenkin hiihtämään ja se oli hyvä juttu. Sillä iltaa kohden jalka tuntui taas paljon paremmalta, kun verenkierto oli hiihdon aikana lähtenyt kiertämään. Nyt jalka näyttää vain rumalta ja käveleminen on jo ihan ok.

Minusta tuli muuten toissa päivänä sotaleski. Poikaystävä lähti siis armeijaan, nyyh..