Hei vain hei kaikille. Itsenäisyyspäivää on taas juhlittu kera lumisateen. Jonka kunniaksi, näin kaksi päivää jälkikäteen, on aika myös kirjoittaa tänne blogiin minun kuulumisiani. Koin aikamoisen taantuman, kun kaikki ei mennyt putkeen ja kirjoittaminen oli hankalaa. Nyt kuitenkin otin itseäni taas niskasta kiinni, ettei tarvitsisi soittaa virkavaltaa ja huoltomiehiä paikalle.

Joku ei ehkä tiedäkään, että vaihdoin alaa kansainvälisestä kaupasta hoitoalalle. Tähän mennessä olen tykännyt kovin kyseisestä koulusta ja aion varmasti käydä tämän amkn loppuun asti.

Muutenkin on mennyt ihan hyvin. En ole sairastellut (*KOPUTTAA PUUTA) tai muutenkaan tehnyt mitään överiä. Esimerkiksi nyrjäyttänyt nilkkaa, kuten toissa vuonna tai kaatuillut niin kuin viime kesänä. Penikat ovat olleet hieman vaivaksi, mutta niitäkin on tällä viikolla hoidettu hieronnalla (ja venyttelyllä) ja tuntuvat jo paremmilta.

Kelitkin ovat olleet suhteellisen suopeita suomalaiselle pyöräilijälle. Keli on ollut suhteellisen lämmin ja on päässyt pyörittelemään kampia sekä maantielle että maastoon. Nyt on kuitenkin satanut vähän lunta, minkä sopiikin tulla jo ihan hyvin.

Harjoitukset ovat menneet aika rutiinilla. Viikkoihin on kuulunut pitkiä pyörälenkkejä, uintia, jumppaa, spinningiä ja juoksua. Harjoitusmäärä marraskuussa oli 94 tuntia. Joulukuun alun olen ottanut hyvinkin rauhallisesti, koska olen lähdössä Jarnon kanssa loppu vuodeksi Gran Canarialle harjoittelemaan. Reisulle tulee mittaa siis kolme viikkoa. Pikkuveli tulee viikon perässä ja olen myös kuullut, että muitakin suomalaisia ajureita on paikan päällä. Ei tarvitse siis yksin ainakaan harjoitella.

Kaikille oikein hyvää joulun odotusta ja palataan asiaan nähtävästi Gran Canarialla :)

Päivittyy, päivittyy.. Lataa....Lataa....

Eilen käyty korttelikisa sujui osaltani kohtalaisen hyvin. Starttiviivalta lähdettiin tutun tavan mukaan täysillä ja ajattelin heti, että ei tästä taas tule yhtään mitään. Kierros kierrokselta kuitenkin olin hyvin mukana porukassa ja tajusin vasta 25 kierroksen jälkeen katsoa kierrostaulua ja tajusin, että puolet oli enää jäljellä. Ajattelin, että tämähän menee hyvin, vaikka kipu selässä olikin jo aika mahtava. Tällä kertaa se ei kuitenkaan niin sanotusti vihlonut jalkaan niin kuin viime kerralla. Yritin olla siis huomioimatta kipua ja maaliin olikin enää viisi kierrosta. Edessä oli kuitenkin jo viiden mimmin irtiotto ja kärkitiloihin ei ollut enää asiaa ja ajattelin vain, että olen tyytyväinen jos ylitän maaliviivan 50 kierroksen jälkeen. Kyllä se kirajalka alkoi kuitenkin kutittamaan viimeisessä kurvissa ja aloin ohitella tyttöjä. Pääsin takaa ehkä noin 10 tytön ohitse, mutta maali oli liian lähellä ja ylitin maaliviivan 11 tyttönä.

Kisassa ei ollu mukana Marianne Vos tai muitakaan ihan huippukuskeja, mutta olen silti tyytyväinen. Oli kiva saada pieni onnistuminen ennen matkaa Suomeen. On mukavampi palata takaisinkin, kun tietää, että ei sitä ihan surkea olekaan kuin luuli olevansa.

Tänään suuntaa kello kolmeksi hierottavaksi uusi Peakin huppari päällä, joka odotti minua täällä matkani ajan. Olen siis saanut kotiintulolahjan? Heh.

Kuten viime päivityksessäni kerroin starttaavani 29.7 Belgialaiseen kermikseen, jos oloni tuntuisi hyvältä. Oloni tuntui tuolloin ihan kohtalaiselta ja päätin ainakin startata. Se oli kuitenkin virhe, koska tunsin jo heti ensimmäisellä kierroksella, kuinka kovaa ajaminen otti henkeeni. Päätin parin kierroksen jälkeen jäädä pois kisasta ja katsoa, miten muut tiimin tytöt pärjäävät.

Seuraavana minulla oli ohjelmassa kortteliajot Hollannin puolella 1.8 eli viime maanantaina. Viivalla oli muuan muassa Marianne Vos, joten tiesin, että kisasta tulee kova ja rankka. Lähdin kisaan aikalailla takaa, kun en ollut ihan perillä lähtöajankohdasta.. Noh, tuntui, että kaikki meni hyvin, mutta jo parin kierroksen jälkeen keuhkot sanoi taas kerran stop. Menin sivuun reitiltä ja taisi pari kyyneltäkin tulla, kun vieläkään ei tuntunut, että olisin palautunut Ranskasta tai nuhasta.

Seuraavina päivinä tein rauhallisia lenkkejä ja yhtenä päivänä ajoin viiden tunnin lenkin meidän mekaanikon kanssa. Päivä oli kaunis auringon paistaessa ja tauolla joimme isot kahvit ja söimme omenatortut. Oli hyvää. Viime keskiviikkona minut passitettiin paikalliselle osteopaatille ja hän totesi hengitysvaikeuksien johtuvan suuresta määrästä arpikudosta keuhkoissani, jotka siis 'paikattiin' ilmarinnan seurauksena. Siihen kuulemma auttaa kolme-neljä käyntiä osteopaatilla, että arpikudokset saataisiin taas niin sanotusti 'sileiksi' ja hengittäminen tapahtuisi 'normaalilla tavalla'.

Viime torstaina oli taas aika startata, koska tunsin olevani jo paremmassa kunnossa. Parempi fiilis johtui ehkä osteopaatilla käynnistä? Kisa oli hollantilainen kortteli ja Vos taas viivalla. Nyt olin heti kärjessä lähtöviivalla ja sain hyvän lähdön. Alku meni ongelmitta, mutta noin 20 minuutin jälkeen sain pahan selkäkivun ja se totaalisesti tappoi voiman toisesta pakarasta ja jalasta. Kiihdytykset olivat tuskaa ja taas keskeytys. Tiedän, että oma isä saisi selän paikattua minuutissa kuntoon, mutta itse en sitä osaa, eikä muutkaan tunnu uskaltavan ottaa sitä käsittelyynsä.

Huomenna olisi kuitenkin taas vaihteeksi kortteli, mutta ilman pro-tasoisia naispyöräilijöitä. En odota mitään erikoista itseltäni, mutta kaikkeni kuitenkin laitan peliin jos jokin jopa onnistuisi. Matkustan myös huomen illalla vajaaksi kahdeksi viikoksi käymään Suomessa, jotta selkäni saataisiin kuntoon. Muita syitä Suomeen tuloon on sekkupojan häät, pyöräilyosuus triathlonkisan viestissä, SM-korttelit ja tietysti perheen näkeminen. Suurin syy tulooni on SM-kilpailut, koska olisi tällä kaudella kiva saada edes jonkun värinen SM-mitali kaulaan.

Olen palannut Ranskasta ja tuntemukset ovat hyvät ja huonot. Kyseessä oli siis neljän etapin kisa, josta kolme oli maantietä ja yksi aika-ajo. Reitit olivat hyvin vaihtelevat ja kykyni nousta mäkeä joutui kovalle koetukselle.

Ensimmäisen etapin ajo sujui todella hyvin 110 kilometriin asti kunnes menin tykittelemään ennen kohtalon mäkeä. Jalat olivat hapon vallassa ennen 1,5kilometrin nyppylää ja oli annettava periksi 10kilometriä ennen maalia. Otin lopun rauhallisesti ajatellen seuraavia päiviä ja takkiin tuli noin viisi minuuttia. Toinen etappi oli 15 kilometrin aika-ajo, jonka ajoin tavallisella maantiepyörällä. Kävimme ajamassa reitin hyvissä ajoin ympäri, koska olimme saapuneet paikalle hyvissä ajoin. Se oli tarpeen, koska vedin lipat yhdessä mäessä. Ajoimme noin 60km/h yhtä jyrkkää mäkeä alas ja yllätykseksi mäen juurella oli tiukka kurvi. Edessä ollut tyttö jarrutti ja minä jarrutin perässä vielä enemmän ja edessä jatkuneella soratiellä pyörä lähti alta. Polvi ja sääri saivat pientä osumaa ja pari kyyneltäkin taisin tirauttaa, mutta päätin startata. Pienen adrenaliini-annoksen saatuani pystyin ajamaan tempon rennosti ja kipu tuntui ehkä ensimmäiset 200m. Turpiin tuli noin 4 minuuttia, mikä on ihan ok, kun piti ajaa vain 90% maksimista ja ilman tempokonetta. Tuntuu, että se pyörä alkaa jotenkin jo liikkumaan? No ei sentään. Lauantain kolmannella etapilla kärsin koko 126 kilometrin matkan. Noin 80minuutin ajon jälkeen oli pakko antaa periksi ja jäädä ajamaan pienen porukan kanssa. Etappi päättyi 4* 10 kilometrin kaupunkikierroksille. Kärki saavutti ryhmäni heidän viimeisellä kierroksella, joten meidät vain ohjattiin maaliin ja saimme aikasakkoa yhden kierrosajan ja 15minuuttia eli noin 32 minuuttia. Viimeisen etapin aamuna tunsin kurkun päässä pientä elämää. Olin kuitenkin päättänyt päästä maaliin tämän etappikisan ja päästin startata. Kärsin alusta alkaen ja tunsin kuinka kipu kurkusta meni korviin. Pääsin kuitenkin maaliin ja olo oli helpottunut, vaikka eroa kärkeen tuli tolkuttomasti lisää. Tätä etappikisaa kun ei voi verrata oikein mihinkään aikaisempiin kisoihin. Esimerkiksi U6 Ruotsissa on lasten leikkiä verrattuna tähän Ranskan kisaan, vaikka on kaksi päivää lyhyempi kuin U6. Uskon kuitenkin vahvasti, että tämä kisa antoi paljon kokemusta ja toivottavasti kovuutta loppu kauteen.

(Kuva aika-ajosta.)

Nyt olen pienellä 'lomalla' Saksassa sukulaisten luona. Olo ei ole vielä palautunut normaaliksi etappikisasta ja nenäkin on vähän tukossa ja ääni möreänä. Jätin pyörän ihan omasta tahdosta Hollannin puolelle pariksi päiväksi. Saanpahan ainakin parannettua itseni kokonaan. Uskon kuitenkin, että seuraava startti on tulevana perjantaina Belgiassa jos kaikki menee hyvin.

1.2 kategorian kisa ajettu Boezingen ympäristössä. Reitti oli osittain samaa kuin Roeselaeren kisassa aikaisempina vuosina. Kisan etenemistä vaikeutti mäet, mukulakivet, sade ja älytön tuuli. Aurinkokin pilkahti pariin otteeseen, joten tuli tehtyä kaikenlaisia säähavaintoja eilisen kisan aikana. Ensin ajoimme noin 80km lenkin ja sen jälkeen neljä kertaa 11kilometrin pätkän. Isolla kierroksella teimme pientä siksakkia, koska kisajärjestäjät olivat halunneet enemmän mäkiä matkalle kuin esimerkiksi viime vuonna.

Kisa lähti liikkeelle suht rauhallisesti, mutta 15 kilometrin jälkeen alkoi tapahtua, koska pääsimme ensimmäiseen mäkeen. Olin sijoittautunut ehkä maailman surkeiten tulevaan mäkeen ja pääjoukkoon syntyi pieni rako, mutta pienellä takaa-ajolla sain vielä ryhmän kiinni. Pääjoukosta kuitenkin oli jo irtautunut noin 10 hengen porukka, eikä tietenkään yhtään sinioranssisia mukana. Kisa oli todella raskas. Porukka oli melkein koko matkan ajan yhtenä jonona, kun tuuli niin p******esti. Pääjoukko oli syystä tai toisesta ehkä 25-30 hengen luokkaa, kun pääsimme kaupunkikierroksille. Mäet ja tuuli repivät porukkaa hyvin palasiksi. Tiedän, että ajoin liian takana koko kisan ajan. Se kostautui toisella kaupunkikierroksella, kun valitsin väärän linjan mukulakiviosuudella. Tien reunoilla oli tasaisempaa ja kaikki ajoivat aina reunoja pitkin. Valitsin kerran vasemman puolen ja sillä puolella ajettiin aika hiljaa. Oikealla puolella taas tykitettiin ihan hulluna ja tietysti porukkaan tuli rako. Olin todella hiilenä ja karjuin todella ankaristi muille flikoille, että nyt ne reidet käyttöön ja takaa-ajoon! Huomasin olevani todella vahva, niin vahva, että jätin muut ja jauhoin yksin pääjoukon kiinni. Olin sellaisessa hurmoksessa, että en varmaan koskaan ! Pyörä todella liikkui ! Olin kuitenkin suht poikki, kun pääsin takaisin ryhmään ja olin taas porukan hännillä. Noin 12kilometriä ennen maalia tipahdinkin tieltä pois ja sateen ansiosta eturengas upposi noin 20cm johonkin mudan tyyppiseen mössöön. Asfaltti-ihottumalta ei voitu välttyä. Oma kisa meni sitten loppujen lopuksi siinä. Perhana. Ajoin kuitenkin maaliin ja silti sijoitukseni 39. Ajo oli silti todella hyvää, vaikka vähän tuli kohellettua ! Kisa oli pitkästä aikaa todella rankka ja sain oikeasti annettua kaikki.

Tiedoksi muuten kaikille, että en ole kärsinyt tällä reissulla kertaakaan ongelmista vatsan kanssa! Kaikki on pysynyt hyvin sisällä ja saanut energiaa kisojen aikana! Iso peukku myös itseltäni sille.

Keskiviikkona on tarkoitus lähteä kisaamaan Ranskan maalle. Tour de Feminen en Limousin olisi ohjelmassa. Olen vain tyytyväinen jos pystyn ajamaan tuon neljän päivän rupeaman maaliin. Ensi viikolla siitä päivitystä!

Pari kaveria on saanut yökkökohtauksia fonttini muodosta, joten suostuin vaihtamaan sen taas vähän helpommin luettavaan. Olkoo hyvä. (Itse kyllä pidin vanhasta, koska se oli söpö.)

Ensimmäinen kisa ajettu loppuun asti Arendonkissa, ei Aarendonkissa. Kisa lähti suht rauhallisesti käyntiin ja hermostuin vauhtiin noin kilometrin kohdalla ja koitin irti. Harmikseni kukaan ei tullut mukaan ja puolen kierroksen kuluttua sainkin jo koko porukan perääni. Kilpailun sisältöön oli myös ängetty kolme välikiriä, joista nappasin ensimmäisen neljänneltä kierrokselta. Olin yllättänyt, koska luulin, että hetkenä minä hyvänsä miljoona kuskia olisi mennyt 30m ennen maalia ohitse. Kiri oli aika pitkä osaltani, joten jouduin haukkomaan happea melkein yhden kierroksen 15 kierroksesta. Yksi tiimistämme pääsi siinä vaiheessa irti kolmen muun kanssa ja nappasi tosen välikirin seitsemännellä kierroksella. Kun pääjoukko tavoitte heidät, oli matkaa maaliin noin kuusi kierrosta. Ajattelin, että säästelen loppua varten ja ehkä tulevaa kirikierrosta. Edessä oli kuitenkin tapahtunut kummia ja pääjoukosta oli irtaantunut jokku kuskeja. Muun muassa kaksi meiltä. Saimme heidät kiinni kaksi kierrosta ennen maalia ja oletin, että nyt otetaan rauhallisesti ja katsotaan, miten joukkio käyttäytyy. Epäonnekseni, edestä oli kuitenkin vain tipahtanut joitain kuskeja, joten edessä ollut irtiotto olikin vielä olemassa. Noh, ei voi mitään, vajaa pari kierrosta maaliin ja takaa-ajo oli mahdoton. Ajattelin kuitenkin ottaa loppukirin harjoituksen vuoksi ja huonostihan siinä kävi. Pussissa oltiin, eikä sieltä paljoa lähdetty enää ohittelemaan. Loppusijoitus 2o. Jalkaa oli ihan eri tavalla kuin pari viikkoa sitten, joten olen tyytyväinen.

Täällä on muuten se hyvä puoli, että täällä pääsee irti suht helposti, kun kaikki eivät ole kiljumassa takana, että nyt joku lähtee. Näin kun sattuu olemaan Suomessa usein, korvien ollessa välillä hajoamispisteessä.

Huomenna piti olla kilpailu, mutta sain ohjeeksi vetää treenin. Syy siihen on sunnuntaina käytävä 1.2 kategorian kilpailu Boezingessa.

Ensimmäinen kisa startattu, mutta huonolla onnella. Kisa lähti liikkeelle vauhdikkaasti ja nousin heti takaa kärkeen, jotta ei tapahtuisi mitään yllätysirtiottoja. Sovimme ennen kisan alkua jo tiimin kanssa, että ajetaan kärjessä yhdessä pienen dominoinnin toivossa. Saimmekin heti ensimmäisellä kierroksella yhden tytön irti porukasta ja saimme hyvn suljettua porukkaa. Se irtiotto yritys kesti kuusi kierrosta 15 kierroksesta. En ollut kuitenkaan ihan perillä siinä vaiheessa kisan kulusta, koska sain osuman toisesta pyörästä etuvasemmalta etukiekkooni ja kiekko alkoi heittämään sen verran, että sillä oli vaarallista ajaa. Näin kuitenkin edessäni viime vuotisen tiimikaverini vanhemmat ja kysyin saisinko kiekkoa lainaksi, mutta eipä apua herunut. Näissä tavallisissa kermiskisoissa, kun ei ole huoltoautoletkaa perässä, eikä myöskään takana tulleella luuta-autolla.. Uuden kiekon olisin saanut vasta 4 kilometrin päästä, joten oma kisani oli siinä. Harmittaa vietävästi, koska muuten ajaminen tuntui hyvältä. Tässä kisassa tiimilleni ei herunut muuta, kuin välikirivoittoja. Keskiviikkona on taas uudet kujeet muistaakseni Aarendonkissa.

Tänään kävin ajamassa 'palauttavan' lenkin, jonka pituudeksi tuli 100km ja keskinopeus 32,5km/h. Jos huomenna palauttelu onnistuisi paremmin. Kuulin myös tänään, että damagea saanut kiekkoni on saatu korjattua entiselleen. Nupinaa tuli vain renkaiden liimailusta ;)

Päiviä,

olen nyt saapunut määränpäähän eli Hollantiin. Ensin kuitenkin kerron SM-kisojen kulusta omalta osaltani. Tempoon en siis osallistunut, koska en tuntenut olevani valmis henkisesti riepottelevaan nytkytykseen. Maantielle kyllä osallistuin, mutta tulos ei ollut ihan se odotetuin.

Aamulla pakatessa tavaroita, huomasin, että tulevan päivän lämpötila tulee olemaan minulle vaikea. Joku huusi lämpömittarin huitelevan 35 asteen paikkeilla ja lähdön lähenessä hikipisarat muuntautuivat karpalon kokoisiksi hikipalloiksi. Join jokaisella 17 kilometrin lenkillä yhden pullon, mikä kertoo, että niitä karpaloita tosiaan vierähti otsasta alas monia.

Kisan kulku oli sitä, että aina kun Pia Sundsted ampaisi hurjaan irtiottoyritykseen kuin hiiri, lähtivät muut kissamaiseen tapaan ottamaan irtiottoyritystä kiinni. Sitä leikkiä kesti melkein kaksi kierrosta kunnes pääjoukosta irtaantuu seitsemän kuskin irtiotto. Mielessäni ajattelin, että tämä ei ole hyvä juttu. Vajaan kierroksen päästä huomaankin itse munaavani kaikki mielessäni olleet tsäänssit, kun ennakkosuosikki Pia iskee kurviin. Mielessäni taisi siinä vaiheessa vain olla se, että 'älä pöllö nyt taas letaa, kun edellisellä kierroksella yks meinas jo kaatua tohon hiekkaan'. Yhtäkkiä edessäni onkin monen pyöräilijän mentävä rako ja huomaan vetäväni kiriä. Saavutan ja saavutan, mutta jalat lopettavatkin toimimasta. Edessä ollut kohde häviää näkymättömiin ja perässäni tullut kiittää ja ampaisee perään. Siinä meni 66% mitaleista. Otti päähän. Kai siinä ennen maalia tuli jotain vuorovetosysteemiä välissä vedettyä, mutta ei siitä sitten oikein tullut mitään. Kaksi kilometriä ennen maalia porukka alkoi ajamaan taas vaihteeksi vähän kisaa, mutta itse mokasin loppukirin täysin. Yksi meni ohitse ja annoin totaalisesti periksi ja taisi joku vielä liukua ennen maalia ohitseni. Viides sija, toisaalta pettymys, mutta 1,5kk sitten makasin sairaalassa, joten ei se nyt ihan surkeakaan ollut.

Silmäni kiiluvat jo ensi sunnuntaille, kun pääsen starttaamaan uuden teamin kanssa Belgian kermiskisaan. http://www.cyclingnews.nu/Dames%20Elite%20&%20Jeugd%202011/Wedstrijden%201.15%20&%201.16/Bulskamp10-07-2011.htm#Parcours Tuossa jotakin pientä tietoa siitä kisasta. Ei nyt mitenkään erikoinen kisa, mutta odotan sitä jo innolla. Siitä lisää tuonnempana.

Nyt suuren inspiraation saattelemana ja Kaltsarin painostuksesta päivitän unohduksiin jääneen blogini. Siitä on jo kauan aikaa kun viimeksi olen kirjoittanut. On jäänyt kirjoittamatta Jarpin nimmarihausta, Gran Canarian kolmen viikon leiristä, opintopisteiden keräämisestä, spinningtuntien ohjauskerroista, rallista mökkitiellä, kaatumisesta yksin suoralla tiellä, Lattomeri-ajoista, Saksan viikon leiristä, pyörän vuosihuollosta, lentojen varauksesta Hollantiin, ensimmäisestä temposta pitkään aikaan, kaatumisesta ja samalla lentojen peruuntumisesta, toipumisesta, muutosta Porin Musaan, onkimisesta, Porvoon-ajojen voitosta, kummitädiksi tulemisesta ja kaikesta pienestä mukavasta, mitä tähän puoleen vuoteen on sattunut.

Duudsonien Jarpin nimmari on mieleenpainuva juttu, koska muistan tärisseeni kuin haavan lehti nimmaria pyytäessäni pikkuveljelleni Waltterille, vaikka itsehän sen olisin halunnut. Kädet tärisivit vielä autossa, kun olimme matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kentältä oli lähdössä kone kohti Gran Canarian kolmen viikon leiriä. Leiri jäi mieleen lähinnä sen takia, että vanhemmat olivat kuin herneitä nenään imaisevia teinejä. Jäi se toki myös mieleen sen takia, että vasta 20 päivän pyörän hinkuttamisen jälkeen mäki alkoi kulkea.






Olen nyt vuoden opiskellut Kansainvälistä kauppaa Rauman SAMK:issa ja vaaditut opintopisteetkin tuli kerättyä matkan varrella. Kelan ei siis tarvitse muistuttaa minua opintotukien takaisin maksusta. Pientä lisätienestiä sain yhdelle kuukaudelle, kun kävin Porissa vetämässä joitakin spinnintunteja, kun 'oikea' vetäjä oli poissa.

Kävin Raumalta usein pyörällä Porissa. Yhtenä päivänä otin cyclopyöräni ja lähdin taas kohti Poria. Tiet olivat suurimmaksi osaksi sulaneet ja liukkautta ei näkynyt mailla halmeilla. Tietenkin löysin sen ainoan mustan jään noin kymmenen kilometriä ennen määränpäätä ja kaaduin suoraan toisen polven päälle. Polvi oli pari päivää hieman kipeänä, mutta parantui yllättävän nopeasti. Arvet ovat kylläkin muistuttamassa minua vielä tästä hölmöydestä.

Polvi oli täysin parantunut, kun starttasin kauden ensimmäiseen kilpailuun Lattomerellä. Ajoin yleisessä sarjassa miesten kanssa ainoana naisena. Päivä oli todella tuulinen, mutta jalkaa tuntui olevan kohtuullisesti. Tipuin kuitenkin kolmannella kierroksella, kun tipahdin asfaltilta pientareelle. Vauhti tipahti totaalisesti ja olin sen verran takana, että takaani ei montaa äijää enää tullut ohitse. Olin lopputuloksissa 19.



Lattomeri-ajojen jälkeen otin mursumarsu Jarnon kanssa lennot sukulaisteni luokse Saksaan. Siellä oli tarkoitus ajaa viikko pitkiä lenkkejä ja tehopäiviä mäissä. Jarno oli kuitenkin lähtiessä hieman sairaana, mutta pystyi ajamaan koko viikon vaihtelevissa maastoissa. Minä sen sijaan sain kahden päivän jälkeen nähtävästi saman taudin ja tyydyin lepäilemään. Saksassa oli jo tuolloin todella lämmintä mikä kohensi kummasti mieltä. Tulevaisuudessa haluan lähteä myöhemminkin Kaiserslauterniin, koska sieltä löytyi todella paljon pitkiä mäkiä.









Saksan leirin aikaan tuli Sanomalehtiin juttu pyörän vuosihuollosta. Minä sain toimia mannekiinina ja esitellä miten pyörää oikein huolletaan. Toivottavasti kaikki osaavat pestä nyt pyöränsä ainakin SK:n seuduilla. Itse en sitä niin hyvin osaa.

Saksasta palauduttuani varasin menolennon Hollantiin, koska tarkoituksenani oli lähteä kokeilemaan onneani Rabo Lady Force nimiseen tiimiin. Lentoni oli tarkoitus lähteä 12.5. Sitä matkaa ei kuitenkaan koskaan tullut.

Oman seurani, Porin Tarmon, järjestämissä kilpailussa sain kokea epäonnea. Lauantaina ajoin pitkästä aikaa tempon mikä onnistui ihan kohtalaisesti, koska pääsin maaliin asti ilman itkupotkuraivareita kesken matkan. Sunnuntaina maantieajon loppukirissä alkoi porukan hermostuminen näkyä jo hyvissä ajoin. Viisi kilometriä ennen maalia 16-vuotiaat pojat, naiset ja koukkupolvet alkoivat hakea asemiaan tuleviaan loppukiriin. Huomasin kyllä, että porukka oli jotenkin erityisen hermostunutta. Melkeinpä enemmän kuin missään ajamassani kilpailussa. Kuitenkin jo kilometriä ennen maalia tapahtuu jotain, mitä ei toivoisi tapahtuvan kilpailutilanteessa eli kasaa. Kaadun ja totean, että ei käynyt mitenkään, mutta joku kuitenkin ajaa ylitseni ja en saa henkeä. Missään asennossa ei ollut hyvä olla ja hengittäminen oli todella vaikeaa. Ambulanssi tuli pienellä viiveellä paikan päälle ja kaikki epäilivät kylkiluiden murtumista. Sairaalassa röntgenkuvat katsottiin huonosti ja minut siirrettiin ortopediselle osastolle kylkiluiden takia. Minuuttia myöhemmin minut tultiin kuitenkin hakemaan pois, koska lääkäri oli todennut minulla olevan ilmarinta keuhkoissa molemmilla puolilla. Minulle laitettiin molemmin puolin pillit keuhkoihin, jotta ilma saatiin pois. Vasempaan puoleen toimenpiden jouduttiin tekemään kaksi kertaa.

Toipumiseen määrättiin kuukaudeksia lepoa ja lentokielto. Toivuin kuitenkin hyvin ja nopeasti. Neljä viikkoa meni ihmetellessä ja pieniä juttuja touhuten. Kyljet ovat vielä hieman hellänä, mutta luulisi parantuvan pian. Olin jo reilun kahden viikon päästä kolarista pyörän päällä, vaikka se pyörä oli mummis ja matka oli ehkä kolme kilometriä. Siitä asti kuitenkin melkein joka päivä olen ollut pyörän päällä ja lepo nähtävästi teki ihan hyvää. Toipumisjakson aikana muutin myös kirjani ja romuni Tikukujalle Jarnon kiusaksi. Tavarat ovat jo hyvin löytäneet paikkansa ja yhdessä asuminen on tähän asti sujunut hyvin kunhan vain muistaisin korjata omat jälkeni ;)

Reilu kaksi viikkoa sitten olin nimittäin ehkä jännittynein pyöräilijä Porvoon ajoissa. Olin varma, että vauhti ei riitä porukassa pysymiseen, mutta se kävikin yllättävän helposti. Ajoin kisan lähinnä tarkkailemalla, enkä tehnyt mitään suurempia ratkaisua missään vaiheessa. Viimeisellä kierroksella olin kyllä hetken neljän muun kanssa karussa, mutta pieni epävarmuus ajamisessa näkyi, enkä uskaltanut hirveitä ponnistuksia tehdä, joten se ryhmä ajettiin kiinni. Lopukiriin lähtiessä yritin kuitenkin pysyä kärjessä ja nähtävästi se onnistui, koska ylitin maaliviivan ensimmäisenä. Se tuntui mahtavalta! Mahtavalta tuntui myös se, että viime viikonloppuna sain pitää pientä kääröä sylissä ja saada kummipojaksi Luka Daniel nimisen pojan. Huikeaa päästä seuraamaan, kun pieni taapero kasvaa! Ehkä parin vuoden päästä voidaan käydä pienellä pyöräretkellä.

Sitten pientä tulevaa! Olen käynyt Porvoon kisojen jälkeen ajamassa pari viikkotempoa ja todennut, että SM-tempo on jätettävä Säkylässä väliin. Muuten olen mielestäni harjoitellut hyvin ja parit aluekisat maantiellä ovat osoittaneet, että kunto on hyvä. Tänään pidän totaalilepoa, kun tiistaina kävin pyörällä Porista Turussa ja eilen tosiaan yksi näistä viikkokisoista. Huomenna onkin sitten jo taas perinteinen Juhannuslenkki. Toivottavasti sadepilvet eivät osu meihin kamalan rankasti. SM-maantietäkin odotetaan jo malttamattomana ja sitä, että niiden jälkeen pääsee Hollantiin!

Hyvää Juhannusta kaikille !!

Hola!

Mistä sitä taas lähtisi kirjoittamaan, kun tuntuu, että ei toisaalta ole tapahtunut mitään erikoista, mutta kuitenkin kaikenlaista. Joulun odotus meni pienessä flunssassa, joka meni aika nopeasti ohitse. Itse joulu (aattona n.30km hiihtoa -25 asteen pakkasessa, heh) ja uusi vuosi meni treenaillessa, joten hyvää alkanutta vuotta kaikille! Uusi vuosi lähti käyntiin juoksun merkeissä, kun kävimme perheen kanssa juoksemassa Uuden vuoden-juoksun Euraoella. Ei se juoksu ihan vanhasta muistista kulkenut, vaikka niin ajattelinkin. Paukusta täysillä ja nätti hyytyminen jo parin kilometrin jälkeen ja niin sanottu rytmi painui unholaan. Waltterille en sentään hävinnyt, mikä olikin koko juoksun päätavoite. (;) Joululomalla tuli myös käytyä kuntoajossa Uudessakaupungissa. Idean juju oli se, että päivän aikana sai ajaa 300km pyörällä kilometrin putkessa. Oma pääni riitti 200 kilometriin. Tuli myös voitettua kultamitali maailman surkeimmalla hiihdolla Satakunnan maakuntaviestissä lähinnä vain muiden joukkuelaisten hiihtäessä kovaa.

Itse tammikuu on sujunut ongelmitta. Raumalla treenit ovat sujuneet hiihdon ja uinnin parissa. Tänään kävin ensimmäistä kertaa cyclolenkillä Rauman maisemissa. Porissa treenit sijoittuvat lähinnän Isoonmetsään hiihtäen, Karhuhalliin pyöräillen ja lenkkeilyihin cyclopyörällä Lassila-Luvia akselilla. Kunto tuntuu kohoavan pikku hiljaa, mutta varmasti. Olen ajanut Karhuhallissa parhaimpia vetoja, mitä koskaan. Tulevan kolmen viikon leirin jälkeen luulen, että wattimittari saattaa näyttää vielä kovempia vauhteja ja watteja. Kieltämättä odotan leiriä jo innolla, koska ei tarvitse siellä kiskoa sataa vaatekerrosta päällekäin pysyäkseen lämpimänä.

Aloitin muuten Espanjan lukemisen koulussa! En uskalla kirjottaa mitään, ettei mene vahingossa väärin :D