Urheiluharrastus vanhempieni apuna ja rasitteena.

Olin viisi vuotias, kun minut vietiin ensimmäisen kerran uintiharjoituksiin. Ensin se oli pelleilemistä pikkualtaassa, mutta parin vuoden lilluttelun jälkeen pääsin kunnon uintiryhmään uimaan. Minut otettiin ryhmään uutena ja pientä aliarvioimista minua kohtaan oli, mutta onneksi opin uinnin salat aika nopeasti ja pääsin muiden vauhtiin mukaan ja pystyin tutustumaan uusiin kavereihin, jotka vieläkin ovat tukenani, jos asiat ovat huonosti. Sain myös itselleni valmentajan, joka omassa nuoruudessaan voitti MM-mitalin uinnissa. Hän omistaa myös isoimmat pohkeet, jotka olen ikinä nähnyt. Ne ovat kuin miehellä. Silloin ajattelin, että haluan samanlaiset "kivi"pohkeet ja samanlaisen menestymisen kuin hänellä. Nyt kuitenkin olen jättänyt pelkän uinnin vähemmälle ja olen keskittynyt parina viimeisenä vuotena enemmän triathloniin ja pyöräilyyn. Menestystä on tullut, mutta vieläkin tavoitteenani on isot pohkeet (tai nyt ehkä reidet) ja arvokisa mitali.

Jokainen lapsi tarvitsee jonkun harrastuksen. Oli se sitten uinti, jääkiekko, baletti tai jokin taistelu laji. Harrastus kasvattaa lapsen kilpailuhenkeä, sosiaalisuutta, yrittämisen halua, itsenäisyyttä ja vastuuntuntoisuutta. Urheiluharrastus antaa elämyksiä ja antaa lapselle henkistä iloa. Harrastus auttaa myös koulunkäyntiä, koska antaa rytmikkyyden päiville. Ensin käydään koulussa, tehdään läksyt, huilataan ja lähdetään harjoituksiin muiden ihmisten seuraan. Jos kokeesta tulee huono numero ja on jo saanut harrastuksesta kilpailuhenkisyyttä, on helpompaa motivoitua seuraavaan kokeeseen kiitettävä numero silmissä.

Urheilussa on myös terveydellisiä vaikutuksia. Monella nuorella on ylipaino ongelmia, ja jos liikkuisi säännöllisesti niin ei makkaroita kertyisi vatsan ympärille. Nykyisin monet lapset eivät ole kiinnostuneita, kuinka isokokoisia he ovat vaan siitä, kuinka iso on heidän ostamansa karkkipussi. Liikkumattomuus aiheuttaa ajan kuluessa selkä-, lonkka-, niska-, nivel- ja niin edelleen vaivoja.

Vanhemmat hyötyvät lasten harjoituksista siten, että pääsevät harjoitusten aikaan suorittamaan omia urheilusuorituksia. Omat vanhempani kävivät aina juoksulenkeillä, kun itse polskin uima-altaassa, ja joka perjantai palkitsivat he itsensä käymällä pizzalla Pressan-pizzassa. Arvostan sitä, että joku jaksaa joka ilta uhrautua viemään omat lapsensa harjoituksiin ja käyttämään harjoituksen aika itselleen hyödyksi. Vanhempani ovat osanneet viedä minut erilaisiin ja monipuolisiin harjoituksiin ja nyt olen saanut itse valita mitä haluan tehdä. Joten, kun joskus ehkä mahdollisesti hankin lapsia, yritän muistaa, että heille pitää antaa mahdollisuus harrastaa montaa eri lajia, ja tehdä juuri sitä, mitä he itse haluavat. Kaikille ei sovi 3000 esteiden juoksu yleisurheiluradalla tai lantion pyörittely tanssitunneilla. Jokainen jaksaa tehdä tiettyä lajia, tiettyyn ikään asti.

Söinpäs bullan.

Olen seurannut kavereitani kirjoitusten alla. Monet ovat stressaantuneita, mutta jotkut osaavat ottaa hyvinkin rennosti. Itse en vielä kirjoita mitää, koska olen päättänyt käydä lukion neljässä vuodessa, joka mahdollistaa suuuremmat treenimäärät. Ensi keväänä minulla itsellä on tiedossa äidinkieli ja uskonto. Luulen, että kuulun silloin stressaantuneiden joukkoon.

Viime päivät ovat kuluneet lenkkien merkeissä. Kävin viime viikonloppuna Turussa Linnean luona kyläilemässä. Otimme osaa viime lauantaina järjestettyihin paritempon SM-kilpailuihin. Jouduimme kuitenkin ajamaa kisan ulkopuolella, koska emme ole samasta seurasta. Itsellä tempo sujui kulkevan, mutta pienet mäet tuottivat Laihialla Linnean jalkoihin ylimääräistä maitohappoa, ja ei ihan pysynyt mukana. Minussakin oli vikaa, koska en kuullut, että Linnealla oli vaikeuksia pysyä mukana. Muutenkin huono kuulo ja tempokypärä päässä piti painaa pää punaisena. Päästiin kuitenkin ehjänä maaliin, kun yhteisharjoituksissa emme välttyneet kaatumisilta. Linnea ajoi huomaamattaan takarenkaaseeni päin ja meni mukkelis makkelis keskelle tietä. Kyynerpäähän tuli pieniä ruhjeita, joita käytiin puhdistamassa Piikkiön Shellillä, mutta mitä olisi pyöräilijä ilman kaatumisen merkkejä.

Ajoin sunnuntaina elämäni ensimmäisen yli 200 kilometrin lenkin. Aikaa kului reilu 6 tuntia ja keskinopeus oli luokkaa 33. Ajoin pyöräilypiiristä saadulta metodilla koko matkan, eli 200 kilsaa jätkien peesissä, eikä yhtään pullaa. (Vaikka isä pakotti syömään yhden pullan!!) Vieläkin tuntuu matka jaloissa, mutta haitanneeko tuo. Maanantaina pidin lepoa ja eilen aamulla kävin ajamassa n. 2,30 tuntia maastossa, mutta en yksin! Tänää ajoin aamulla tunnin rullilla, en viitsinyt huonoon keliin lähteä ajamaan, etten tule kipeäksi. Kai sitä voisi toiselle lenkille vielä lähteä autotallin huumaan. Ensi lauantaina olisi tarkoitus mennä Hämeenlinnan moottoriradalle ajamaan pyörällä kisaa. Se on mäkinen reitti se. Jos maaliin asti pysyn kilpa-sarjan mukana, niin meikä kiitää kohti Belgiaa, mutta jos en pysy niin jään kiltisti Suomeen treenaamaan.

Heheh.

Nyt on sitten ensimmäinen maastokisa minun kohdaltani ajettu. Mukaani matkalta sain mustelmia, turvotusta, SM-hopea mitalin, ulkorenkaan maastoon, Haltin juomapullon ja paljon kuraa. Ajossani näkyi selvästi kokemattomuus. Kohdat missä ei ollut juurakkoa sujuivat hyvin, mutta missä oli niin ei sujunut.:D Jokaisessa alamäessä ja juurakko kohdissa laitoin niin sanotusti liinat kiinni. Kaikki ylämäet juoksin ylös. Oli aika haastava reitti ekaksi kisaksi. Nyt pesemään hyvin likaista pyörää.

Epäonni.

Tiputin eilen eilen illalla lasin lattialle ja se meni rikki. Tietääkö se seitsemän vuoden epäonnea? Huono onni tähän väliin olisi katastrofi.

Luovaa jännitystä

Nyt on olo kuin olisi ottanut aurinkoa 35 asteen lämpötilassa viisi tuntia putkeen. On tullut nukuttua univelkoja tämä päivä. Yöllä nukuin 12 tuntia ja päivällä kahden tunnin päikkärit pilvisängyllä. Olen myös syönyt tänään tähtitaivaallisen paljon. Tuntuu, että voisin syödä kiviäkin. Lievää energian puutosta tai sitten rakastan vain ruokaa.

Koulu alkoi keskiviikkona. Tuntuu, että on ihanaa päästä vanhaan rytmiin takasin. Saa esimerkiksi ne ruokarytmit takaisin, ettei tule syöpöteltyä kerralla niin paljon. Eilen oli myös ensimmäiset aamuharjoitukset kesän jälkeen, vaikka onhan sitä kesää vielä jäljellä? Lähdin kotoa 7.15 pyörällä maauimalaan, ajoin kaksi tuntia. En viitsinyt lähteä juoksemaan ja uimaan muiden kanssa, koska sunnuntaina on tulossa maaston SM-kisat. Kokonais-saldoksi eilen tuli kolme tuntia maastopyöräilyä. Ja toissapäivänä heitin myös kolmosen.

Tänään en tosiaankaa ole lenkille itseäni vienyt, koska on ollut aika rankka viikko ja huomenna pitäisi vääntää metsän siimeksessä kisaa. Kisasta tulee minun kohdalla varmasti mielenkiintoinen. En ole koskaan ajanut maastossa kisaa ja lenkkejä olen tehnyt hyvin vähän. Sain maanantaina oman ja uuden maasto-trekin alleni, sillä ennen ajoin pikkuveljeni 13'5 tuumaisella maastopyörällä.

Kisat ajetaan Vantaalla ja startti tapahtuu kello 11.00. Samassa lähdössä minun kanssa lähtee paljon muitakin sarjoja, joten eiköhän joku sopiva joukku minullekin löydy. Kisasta tulee varmasti samanlainen kuin on maastokin, eli mielenkiintoinen, vauhdikas ja vaihteleva.

Järjetön kiire.

Nyt tuntuu, että olisi tuli hännän alla. Huomenna olisi kouluun palamisen aika. Sunnuntaina sain SM-hopeaa kortteli skabasta. Paula Suominen vei voiton, ja aikoo lopettaa huipulla. Harmi, pienet taputukset kuitenkin.

Kommentti.

Täytyy hiukan nyt kommentoida, miten sujui paritempo isäni kanssa eilen tai toissa päivänä, kun tuo kello taitaa painua jo yli puolenyön. Kuten jo ehkä hyvin olette huomanneet, että Lepistön perhe on aika tuittupäistä sakkia, niin kaksi lepistöläistä samassa kisatilanteessa (tämä nyt oli vain harjoitus, mutta kuitenkin) saattaa olla myös ulkopuolisille osatekijöille hyvin vaarallista.

No mutta itse asiaan. Tempo kulki 8 kilsan kohdalle hyvin, vaikka isä repi joka kerta vetovuoroonsa niin kovaa, että pari kertaa jouduin nuosemaan putkelle (harjoitusta viikonlopun SM-kortteli kisaan). Voitin muuten loppukirin, vaikka paritempossa ei yleensä kiritä. Pari kertaa minulta lähti ärräpäitä, mutta ei niin paljoa kuitenkaa kuin odotin! Luulin etten olisi ikinä ollut valmis ajamaan paritempoa meidän "päällikön" kanssa! Mutta toisin kävi.

Pudota kaveri.

Viikko on taas ehtinyt vierähtää, ja olisi taas aika avata sanaista arkkuani myös tänne blogin puolelle. Viikko on vierähtänyt treenatessa ja lepäillessä. Viime maanantai ja tiistai olin totaalisesti sängyn puolella, koska sain rata-kisojen huonon sään takia pienen flunssan. Keskiviikkona kävin maastossa ajamassa 1,5 tuntia. Pitää treenata myös nyt vähän maastoa, koska olen aikonut mennä maaston SM-kisoihin.
Keskiviikkona sain kuningas idean torstain lenkkiä varten, että lähden Linneaa vastaan Turkuun. Eli Linnea polkisi kohti Noormarkkua ja minä menisin vastaan ja kääntyisin "tavatessani" hänet. Sinä päivänä tunteja kertyi 6 ja kilsoja kai 160. Perjantaina ehdin ajaa maastoa reilun tunnin, takavaihtaja meni rikki. Hieman ketuttaa. Eilen ajoin taas 5 tuntia ja tänään 2,5h. Aika junnaamista, mutta huomenna lepopäivä. Luulisin? Ja tiistaina isän kanssa paritempoa. Huhhuh, toivottavasti päästään maaliin ilman isompia haavereita.