keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Hola !

Leiriä on pian kulunut kolme viikkoa. Nyt alkaa jo pikku hiljaa tuntumaan kilometrit jaloissa ja muuallakin kropassa. Vielä olisi kuitenkin 10 päivän treenit tekemättä, joten vielä ei kuitenkaan anneta periksi. Leirin tarkoitus on tiukentua loppua kohden, joten katsotaan miten käy. Treenit ovat menneet tähän asti kuitenkin todella hyvin. Sairauksilta ja muilta välinerikoilta olen säästynyt kokonaan. (Nyt tarvitsee varmaan juosta koputtamaan puuta, että niin ei enää kävisikään.)

Huomenna olisi luvassa pitkä lenkki, tuomiopäivän lenkki. En tiedä mistä nimitys tulee, mutta luultavasti luvassa ei ole helppoa maastoa...

tiistai 17. helmikuuta 2009

Moi!

Reilu viikko on treenattu Gran Canarialla. Aika siistiä on kieltämättä ollut ! Kelit ovat olleet lämpimät ja perinteiset pyöräilijän rusketusraidat ovat tulleet taas oikeuksiinsa. Ne eivät ole kieltämättä kovin kauniit..

Mutta, treenit ovat menneet hyvin. Ei pahempaa väsymystä ole vielä kropassa, mutta eiköhän palatessani jumita lihas jos toinenkin. Tällä hetkellä beba ja pohkeet ovat hieman kireänä, mikä johtuu eilisestä puntista ja tämän päivän dyyneillä juoksemisesta. Biitsi oli suhteellisen pehmeässä kunnossa tänään.

Olen täällä ollessani uinut jonkun verran. Tähän mennessä uituja treenejä on kertynyt viisi kappaletta ja joka kerralla on uitu yli 4,5 kilsan treenejä. Olenhan minä pyöräillytkin. Esimerkiksi toissa päivänä kävin Bomanin Tiinan kanssa jauhamassa 6.20h lenkin, johon sisältyi paljon mäkeä ! No joo, pitihän tuo leirin pisin lenkki tähän mennessä mainita. Tänään kävin juoksun lisäksi jauhamassa noin 3 tuntia. Huomenna uintia ja pyöräilyä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Olen kuullut monelta taholta, että monet ovat kiinnostuneet harjoittelustani, joten kerron raapaisun tämän viikon treeneistäni.

Olen kuluttanut aikaani neljänä päivänä hiihtoladulla tällä viikolla. Kolmena kertana olen hiihtänyt kolme tuntia ja kerran kaksi tuntia. Kolmen tunnin olen hiihtänyt pääasiassa yksin, mutta tuo kahden tunnin hiihtely tuli tehtyä isän kanssa, joka peesasi minua koko matkan (onko siitä tullut vanha?;). Parina hiihtopäivän aamuna kävin juoksulenkillä ja sen jälkeen palauttelin uiden. Keskiviikkona kävin spinnailemassa ja heti sen jälkeen kävin jumppaamassa bodypump tunnin, joka on kuin kuntopiiriä. Tai niin minä sen ainakin otan, kun lähes kaikki lihakset tulee käytyä läpi. Kerran viikkoon kuuluu myös 'pakollinen' spinningtunti isäni vetämänä. Se 'tunti' kestää tosin 1,5 tuntia. En tiedä luulenko vain, mutta oletettavasti maksimi kampikierrokseni ovat parantuneet noista 'tunneista'. Näiden treenien lisäksi olen koittanut pitää lihashuoltoa yllä tekemällä pientä kuntopiiriä oman huoneen lattialla venyttelyitä unohtamatta. Tai venyttelyt ovat olleet minulla aina se miinus, mutta hei ei mun isä ihan turhaan fysioterapeutti ole. (:D) Tähän viikkoon kuului myös Karhuhallilla ajelu, kun hallia ei oltu varattu muita pelejä varten. (Vieraskirjassa joku kyseli, että ketä Karhuhallille voi tulla ajamaan. Vastaus on, että sinne voi tulla ketä vain kunhan omistaa jonkin näköisen kilpapyörän, omaksuu tietyt 'liikennesäännöt' ja pääsee aikaisin aamulla ylös. Halliin pääsee ajamaan kerran viikossa, ellei sitä ole varattu turnauksia tai muita varten)

Treeneihini ei turhaan ole laitettu paljon hiihtoa, sillä ensi viikon perjantaina matkustan sinne lämpimään eli Gran Canarialle. Siellä saapi sitten polkea sydämmensä kyllyydestä kuukauden verran pyärää. Minulle kyllä painoitettiin eilen puhelimessa, että muistanhan ottaa uikkarit ja sali-ja juoksuvehkeet mukaan, että monipuolista treeniä sielläkin luvassa.