Tänään on pyöräilykausi aloitettu uudestaan kolmen tunnin maantielenkillä. Vetoapuna minulla oli suomalaisvahvistus Turusta, joka on varmasti huomisenkin lenkillä kuvioissa. Vanha Trek pyöräni meni harmikseni tuusan nuuskaksi kolarissa ja "jouduin" ajelemaan lenkkini Primorosson cyclopyörällä, joka oli muunneltu kiekkojen suhteen maantiepyöräksi. Itse pyörässä ei ollut mitään vikaa, mutta taisin kolarissa reväyttää selkäni ja pitkä ajoasento pyörässä ei tehnyt ollenkaa hyvää sen parantumiseksi. Menen huomenna paikalliselle fysioterapeutille tarkistuttamaan selkäni varmuuden vuoksi.

Ajamiseni ei kuitenkaan vaikuttanut solisluuhuni tai haavaan ollenkaan. Vain kädessäni tuntui pieniä hermonykähdyksiä ajon aikana, mutta niistäkin varmasti selvitään ajan kuluessa. Itse ajo tuntui aika takkuiselta, mutta toivon, että kun pääsen "taas" ajamaan kisoja maksimivoimat löytyisivät ja sykkeet tippuisivat pk-lenkeillä huomattavasti.

Tämän päiväisen lenkin jälkeen palautin hiilihydraattivararostoni leivillä, joihon lisäsin päälle mansikkahilloa tai suklaavoita. Namnam, niitä leipiä ei kuitenkaa tulisi syödä kuin rankan ja pitkän lenkin jälkeen. Nälkäni kuitenkin poistin kunnon rualla, että kyllä minä täällä ruokaa saan.:)

Moi!


Leikkauksessa on käyty ja palautuminen on käynnistynyt minun kohdalla aivan erinomaisesti! Päätin jäädä parantelemaan solisluutani Belgiaan, joten kisakausi jatkuu aivan varmasti kahden viikon sisällä. Leikkauksen ansiosta pystyn jo melkein nostamaan koko käteni ylös. No kumminkin, tikit poistetaan tällä viikolla ja aion nousta päivän jälkeen tikkien poiston uudestaan pyörän päälle.

Säät täällä ovat olleet aivan mahdottomia. Aurinko paistelee aina välillä, mutta yleensä sataa vettä, lunta, räntää tai raetta. Noh, parempi olisi, että kelit alkaa muuttua paremmaksi, ku itse pääsen baanalle takasin. Koska muuten voi olla vähänkin pelottavaa lähteä ajamaan kisaa muitten tyttöjen kanssa.

Muuten kaikki on ok. Olen yrittänyt epätoivoisesti tehdä koululäksyjä, mutta joskus vain automaattisesti menen mesen puolelle ja puhun mukavia kavereiden kanssa.

Heippa taas,

edellinen juttuni alkoi synkästi, aloitin jutun, että nyt on tällä reissulla kisat loppuun ajettu. Olen kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin. Tajusin, että jos parantuminen tapahtuu nopeasti ja mitää ongelmia leikkauksessa ei ole, pääsen hyvinkin nopeasti taas pyörän päälle. Joten olen vakavasti harkinnut, että jään Belgiaan parantelemaan itseäni ja jos ja kun olen ajokunnossa aloitan kisakauteni puhtaalta pöydältä.

Perhe, jonka luokse olen nyt majoittunut, ovat aivan huippu mahtavia! Ovat auttaneet pyörien, vakuutusten, ihmepapereiden, ruan ja minua itseäni aivan ylitsemainitsemattoman määrän! Hyvä jos eivät ole ruokaa pureskelleet puolestani. Joten käyttäydy muita kohtaan siten, miten haluaisit muiden käyttäytyvän sinulle.

Ps. olin ennen kisaa vähän paiseissa, kuten kuvasta näkyy.;)->http://www.wielernieuws.be/foto_14872.html

Moi,

nyt eivät ole kaikki asiat aivan niin kuin pitäisi. Aivan oikein, olen siis taas säheltänyt niin pahasti, että kisani Belgiassa tällä reissulla ovat ohitse.

Eilen aamulla tunsin pientä kutinaa jaloissa, että alkumatka kisassa tulee olemaan vaikea. Ajetelin kuitenkin, että pienen revittelyn jälkeen kisa lähtisi kulkemaan vanhaan hyvään malliin. Pienten spurttien jälkeen kaikki tuntui olevan ihan ok loppu kisaa varten. Olin ensimmäisten 70 ajajan joukossa ja ajattelin, että olisi parempi alkaa nousta ylöspäin, koska muut 180 kilpasiskoa näyttivät heiluvan siihen malliin, että kohta kaadutaan ja kovaa.

Otin siis paikakseni vasemman reunan ja yritin pikku hiljaa nousta kohti 30 sakkia. Pari tyttöä minusta oikella kuitenki kompuroivat ja nämä kaksi muuta flikkaa kiilautuivat tietenkin minuun. Selvisin vielä pystyssä, mutta ajauduin kuitenkin jalkakäytävälle. 3 metriä ehdein jalkakäytävällä ajaa, kunnes pamahti. Pamahdin vihreitä betonitolppia päin ja lensin pyörän selästä kuin leppäkeihäs.

Olin pienessä shokin huurussa, mutta tajusin kuitenkin mitä tapahtui. En kyennyt nousemaan itse jaloilleni, vaan minut jouduttiin nostamaan ylös. Pelkäsin heti, että solisluuni oli murtunut, koska se sattui hyvin paljon. Itkuisena en kuitenkaan kyennyt miettimään koko luuta, vaan sitä, että kisa meni aivan pipariksi. Hoitajat varmaan ihmettelivät, että mitä minä oikein pillitän, mutta samapa tuo.

Oma arvaukseni meni kuitenkin oikeaan, eli solisluu poikki. Ja luut törröttävät sen verran eri suuntiin, että huomenna minut pitää operoida. Leikkauksen ei pitäisi kestää kauaa ja lääkäri sanoi, että trainerille voin noust jo kolmen viikon päästä, eli praneminen on nopeaa. Tässä ei ole mitään muuta ongelmaan kuin se, että leikkauksesta jää haava, ja minun pitää odottaa jonkn aikaa, että pääsen taas treenaamaan. Koska minähän en mitään kolmea viikkoa jaksa sängyssä maata! Kunhan vain tikit on otettu pois ja haava mahdollisimman paljon kiinni, eikä suurimpia kipuja ole, niin alan pitämään taas kuntoa yllä. Kyl tää tästä, lajin luonne ja cycling is very good to your body! Vai mitä?;)

Hellou!

Kirjoittamisestani on kulunut taas aikamoinen tovi, joten yritän epätoivoisesti kasata kaiken tapahtuneen.

Etelänleiri sujui mutkitta. Lenkkejä tuli tehtyä niin paljon kuin sielu sieti. Yhteensä reissulla treenitunteja kertyi noin 70, tarkkaan ottaen 67 tuntia. Leirillä huomasin myös sen, että nukuin joka yö reilut 10 tuntia. Se on paljon se, mutta hyvään palautumiseenhan tarvitaan kunnon yöunet.

Leirin jälkeen matkustimme Suomeen ja aloittelimme palautusviikon, tarkoitan siis viime viikkoa. Kävin kolme kertaa uimassa palauttelevia treenejä, mutta en sitä sano, etteikö olisi taas treenettu kovaa. Sillä viime viikon torstaina ja lauantaina tuli tehtyä maksimaalisia harjoituksia. Syyn saatte kuulla kohta.

Tällä viikolla olen käynyt myös uimassa ja spinningissä, mutta olen myös pitänyt pari lepopäivää, koska eilen matkustin Belgiaan. Matkustaminen on muuten ylirankkaa puuhaa, varsinkin jos täytyy vaihtaa konetta. Lisäksi hieman alkaa kypsyttää tuo lentokoneessa istuminen, koska Gran Canariallekkin oli yli viiden tunnin matka. Tai eihän nuo nyt mitää pitkiä aikoja joillekkin ole, mutta tälläiselle pientä ylivilkkautta omaavalle on.

Syy matkani Belgiaan oli tietenkin se, että tulin tänne kisailemaan Royal Antwerpen Bicycling Club:in naisten teamiin. Ensi sunnuntaina olisi ensimmäinen kisa, joka on siis nimeltään Omloop Het Volk. Matka kisassa on 126kilometriä, mikä on 36 kilometriä pitempi kuin koskaan ennen kisaamani matka. Toivottavasti on nyt 200kilometrin pituiset lenkit olleet hyödyllisiä.

Sen verran voin myös teille kertoa, että seurani piti minulle viime viikolla kivat läksiäisjuhlat, johon kerääntyi seurani ajajia ja ystäviä. Sain yhdeltä pariskunnalta lahjan, jonka sai avata vasta, kun koti-ikävä iskee. Noh, koti-ikävi yllätti minut jo ennen kuin astuin edes lentokoneeseen, joten minun oli pakko avata paketti. Salmiakkipastillit, suklaa ja hapankorput tulivat todella tarpeeseen, ku olin vaihtamassa Amsterdamissa konetta. Kiitos niistä!

Viime keskiviikkone kävin myös hakemmassa silmälasiliikkeestä Adidaksen lasit vahvuuksilla itselleni, jotka sponsoroi Tähti Optikko. Lasit ovat aivan mahtavat!

Adidaksen lasit ja Suunnon mittari kädessä lähdössä matkaan, mukana on myös tietenkin laukku, jossa on Trekin pyörä.


Ps. viime yönä huomasin, että täällä ei ole pattereita seinissä! Nukuin siis kerrastovaatteilla ja villasukat jalassa. Onneksi minulle oli laitettu myös kaksi hyvin paksua peittoa sängylle.