Eilen käyty korttelikisa sujui osaltani kohtalaisen hyvin. Starttiviivalta lähdettiin tutun tavan mukaan täysillä ja ajattelin heti, että ei tästä taas tule yhtään mitään. Kierros kierrokselta kuitenkin olin hyvin mukana porukassa ja tajusin vasta 25 kierroksen jälkeen katsoa kierrostaulua ja tajusin, että puolet oli enää jäljellä. Ajattelin, että tämähän menee hyvin, vaikka kipu selässä olikin jo aika mahtava. Tällä kertaa se ei kuitenkaan niin sanotusti vihlonut jalkaan niin kuin viime kerralla. Yritin olla siis huomioimatta kipua ja maaliin olikin enää viisi kierrosta. Edessä oli kuitenkin jo viiden mimmin irtiotto ja kärkitiloihin ei ollut enää asiaa ja ajattelin vain, että olen tyytyväinen jos ylitän maaliviivan 50 kierroksen jälkeen. Kyllä se kirajalka alkoi kuitenkin kutittamaan viimeisessä kurvissa ja aloin ohitella tyttöjä. Pääsin takaa ehkä noin 10 tytön ohitse, mutta maali oli liian lähellä ja ylitin maaliviivan 11 tyttönä.

Kisassa ei ollu mukana Marianne Vos tai muitakaan ihan huippukuskeja, mutta olen silti tyytyväinen. Oli kiva saada pieni onnistuminen ennen matkaa Suomeen. On mukavampi palata takaisinkin, kun tietää, että ei sitä ihan surkea olekaan kuin luuli olevansa.

Tänään suuntaa kello kolmeksi hierottavaksi uusi Peakin huppari päällä, joka odotti minua täällä matkani ajan. Olen siis saanut kotiintulolahjan? Heh.

Kuten viime päivityksessäni kerroin starttaavani 29.7 Belgialaiseen kermikseen, jos oloni tuntuisi hyvältä. Oloni tuntui tuolloin ihan kohtalaiselta ja päätin ainakin startata. Se oli kuitenkin virhe, koska tunsin jo heti ensimmäisellä kierroksella, kuinka kovaa ajaminen otti henkeeni. Päätin parin kierroksen jälkeen jäädä pois kisasta ja katsoa, miten muut tiimin tytöt pärjäävät.

Seuraavana minulla oli ohjelmassa kortteliajot Hollannin puolella 1.8 eli viime maanantaina. Viivalla oli muuan muassa Marianne Vos, joten tiesin, että kisasta tulee kova ja rankka. Lähdin kisaan aikalailla takaa, kun en ollut ihan perillä lähtöajankohdasta.. Noh, tuntui, että kaikki meni hyvin, mutta jo parin kierroksen jälkeen keuhkot sanoi taas kerran stop. Menin sivuun reitiltä ja taisi pari kyyneltäkin tulla, kun vieläkään ei tuntunut, että olisin palautunut Ranskasta tai nuhasta.

Seuraavina päivinä tein rauhallisia lenkkejä ja yhtenä päivänä ajoin viiden tunnin lenkin meidän mekaanikon kanssa. Päivä oli kaunis auringon paistaessa ja tauolla joimme isot kahvit ja söimme omenatortut. Oli hyvää. Viime keskiviikkona minut passitettiin paikalliselle osteopaatille ja hän totesi hengitysvaikeuksien johtuvan suuresta määrästä arpikudosta keuhkoissani, jotka siis 'paikattiin' ilmarinnan seurauksena. Siihen kuulemma auttaa kolme-neljä käyntiä osteopaatilla, että arpikudokset saataisiin taas niin sanotusti 'sileiksi' ja hengittäminen tapahtuisi 'normaalilla tavalla'.

Viime torstaina oli taas aika startata, koska tunsin olevani jo paremmassa kunnossa. Parempi fiilis johtui ehkä osteopaatilla käynnistä? Kisa oli hollantilainen kortteli ja Vos taas viivalla. Nyt olin heti kärjessä lähtöviivalla ja sain hyvän lähdön. Alku meni ongelmitta, mutta noin 20 minuutin jälkeen sain pahan selkäkivun ja se totaalisesti tappoi voiman toisesta pakarasta ja jalasta. Kiihdytykset olivat tuskaa ja taas keskeytys. Tiedän, että oma isä saisi selän paikattua minuutissa kuntoon, mutta itse en sitä osaa, eikä muutkaan tunnu uskaltavan ottaa sitä käsittelyynsä.

Huomenna olisi kuitenkin taas vaihteeksi kortteli, mutta ilman pro-tasoisia naispyöräilijöitä. En odota mitään erikoista itseltäni, mutta kaikkeni kuitenkin laitan peliin jos jokin jopa onnistuisi. Matkustan myös huomen illalla vajaaksi kahdeksi viikoksi käymään Suomessa, jotta selkäni saataisiin kuntoon. Muita syitä Suomeen tuloon on sekkupojan häät, pyöräilyosuus triathlonkisan viestissä, SM-korttelit ja tietysti perheen näkeminen. Suurin syy tulooni on SM-kilpailut, koska olisi tällä kaudella kiva saada edes jonkun värinen SM-mitali kaulaan.