torstai 21. tammikuuta 2010
Tässä viimeisten kolmen päivän aikana on tullut tehtyä oikein kunnon tyhjennysharjoitus. Maanantaina, kun lähdin aamulla vetämään spinningtuntia jo kello seitsemän tunsin, että maha kiemurtelee oudosti. Ajattelin, että jännitän vain kyseistä tuntia. Tunti meni ihan hyvin, mutta kun pääsin takaisin kotiin, oli juostava halaamaan vessanpyttyä ja kertoa sille norjaksi tapahtuneesta. Maanantai ja tiistai menivät siis halaillessa ja ajattelin, että keskiviikkona voi jo lähteä kevyelle lenkille, mutta kuinkas ollakkaan mahavaivat siirtyivät toiseen puoleen kropassa ja yksi päivä lisää tyhjennystä. Nyt on posket hieman lommolla, ainakin niin luulisin.;D Illalla kohti spinningiä.
Viikonloppu tulee olemaan erikoinen, sillä aion osallistua talvitriathloniin. Kisa käydään Porissa niin, että lauantai iltapäivällä käymme uimassa kilometrin ja seuraavana päivänä eli siis sunnuntaina hiihdämme kympin ja juostaan päälle vitonen. Koko lysti maksaa uimahalliin sisäänpääsymaksun, että kaikki ovat tervetulleita!
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Vuoden ensimmäiseen päivitykseen meni kyllä nyt vähän liian kauan aikaa.. Sori!!
Treenit ovat kuitenkin sujuneet ihan hyvin paria kömmähdystä lukuunottamatta. Vuoden vaihdos tapahtui todella rauhallisissa merkeissä. Pidimme Noormarkun läksiäisjuhlat, kun liityimme naapurikaupunkiimme Poriin. Orava säilyy kuitenkin iloisesti mielissämme, emmekä unohda sitä koskaan, aamen.
Pari päivää vuotta 2010 vietettiin rauhallisesti kunnes oli Katan ja Antin häitä juhlittava Reposaaren kirkossa ja Karjarannan Suomalaisella klubilla. Häät olivat kerta kaikkiaan ihanat ja varsinkin morsiamen puhe tuotti minullekin kyyneleitä poskille.
Häistä asti viime lauantaihin, treenit menivät hyvin ilman mitään ongelmia. Aamulla kävimme vetämässä vetoja Karhuhallilla ja iltapäivällä olin hiihtämässä, jonka jälkeen menin pelaamaan sählyä Chebici-Isku teamin leirille Porihallille. 40 minuuttia menivät hyvin kunnes tuli tilanne ja hieman yllytettynä juoksin kuin tuli hännän alla, mutta vastaiskuna jotenkin vain törmäsin vastapelaajaan ja kaaduin suoraan nilkkani päälle. Nilkka turposi kohti iltaa kohden kananmunan näköiseksi patiksi. Se kuitenkin laski kylmä- ja sidehoidolla. Seuraavana päivänä käveleminen oli kuitenkin vaikeaa, mutta lähdin silti kuitenkin hiihtämään ja se oli hyvä juttu. Sillä iltaa kohden jalka tuntui taas paljon paremmalta, kun verenkierto oli hiihdon aikana lähtenyt kiertämään. Nyt jalka näyttää vain rumalta ja käveleminen on jo ihan ok.
Minusta tuli muuten toissa päivänä sotaleski. Poikaystävä lähti siis armeijaan, nyyh..
maanantai 28. joulukuuta 2009
Lähdimme perheemme kanssa 18.12 viettämään joulua Lapin Luostoon. Joulu sujuih hiihdellen, syöden ja oleilusta nautiskellen. Poikaystävänikin oli mukana ensimmäiset viisi päivää, jonka jälkeen hän matkusti oman perheensä luo viettämään joulua. Joulu'leiri' meni flunssan jälkeen ihan hyvin. Levin kilometrilukuihin en kyllä päässyt, koska Luoston maasto oli minusta paljon rankempaa kuin Levillä.
Porissakin olen käynyt hiihtämässä kolme kertaa tulomme jälkeen. Täällä tosin on ollut hieman vähemmän pakkasta, mutta tuuli on aivan eri luokkaa kuin Lapissa. Jos täällä olisi 20 astetta pakkasta niin ulos ei uskaltaisi tuulen takia edes mennä. Voi melkein jäätyä pystyyn, hyrr. Tosin tänään oli jo plussakeli, eikä suksi pitänyt perinteisellä yhtään..
Nyt odotellaan uutta vuotta ja uusia kujeita!
tiistai 8. joulukuuta 2009
Levin leiri on saatu päätökseen viime lauantaina ja palautuminen on sujunut hyvin. Kuudessa päivässä hiihdin 28 tuntia, jossa ajassa kilometrejä kertyi 300. Pisin lenkki oli 4 tuntia ja lyhin oli 1,5h, josta voi siis päätellä, että hiihdin joka päivä kaksi kertaa. Paitsi yhtenä päivänä, kun väsymys meinasi iskeä. Olen tyytyväinen viikon saldoon. Nyt pitäisi odotella kymmenen päivää vielä, kun lähdemme perheen kanssa Luostolle jouluksi hiihtämään. Tämän välin aikana pysyttelenkin kiltisti pyötän selässä ja teen muita mukavia asioita.
Tänään kävin hierojalla, joten aloitin valmistautumisen jouluun tekemällä piparkakku taikinan ja paistamalla joululimppua. Tunnin päästä saapi maistaa millaisia tekeleitä tuli..